Mainos
Mainos

Victoria Beckham: Uraani muotisuunnittelijana kritisoitiin

Spice Girls -yhtyeen riveissä laulanut muotisuunnittelija Victoria Beckham kertoo kohdanneensa paljon epäilijöitä aloitellessaan uraansa muodin saralla.

Muotisuunnittelija Victoria Beckham tiesi alusta saakka, että hänen uuteen aluevaltaukseensa tullaan suhtautumaan laulu-uran jälkeen varauksella.

– Olen tietoinen siitä, että ihmisillä on ennakkokäsityksensä. Minun työni on kuitenkin puhunut puolestaan, Beckham toteaa.

Beckham on panostanut suunnittelemiensa vaatteiden laatuun siitä saakka, kun hän ensi kerran kokeili siipiään muotialalla.

– Kun aloittelin uraani, Marc Jacobs sanoi minulle: "Niin kauan kun tuotteet ovat korkealaatuisia, ihmiset voivat vain sanoa, etteivät ne ole heidän makuunsa, eikä vaatteita voi haukkua täydeksi roskaksi". Hän oli siinä aivan oikeassa, Beckham toteaa.

Huolimatta epäilijöiden kriittisyydestä Beckham on kasvattanut myyntiään mukavasti. Vuonna 2008 aloitettu bisnes sujuu ja toivottua kasvua on ollut.

– Minun tarkoitukseni on edetä pienin askelin, mutta bisnes kasvaa jatkuvasti, Beckham toteaa.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme