Mainos
Mainos

Vihdoinkin aikaa toteuttaa omia unelmia

Asuntolaina maksettu eikä enää tarvetta lapsenvahdille… Aikaa olisi eikä kukkarokaan rajoita tekemisiä. Vain ideat puuttuvat. Mitä tehdä, kun on vihdoin aikaa itselle?

Elämän ruuhkavuosina, kun uraa tehdään ja lapset ovat yhtä aikaa pieniä, on usein puutetta ajasta ja rahasta samaan aikaan. Kun lapset ovat omillaan ja työelämässä saavutettu asema vakaa, tilanne pyörähtää toisin päin ja monella onkin yhtäkkiä käytössä sekä budjettia että vapaa-aikaa aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Vastaan tulee ennen kokematon ongelma: mitä oikein tehdä?

Tilaisuus vaikka matkusteluun

Tässä vaiheessa moni alkaa matkustella, keskittyy kotiin, puutarhaan tai johonkin uuteen harrastukseen. Asiat, joista aiemmin on voinut vain haaveilla, ovatkin yhtäkkiä aivan käden ulottuvilla. Elämä voi jälleen olla opiskeluvuosien tapaan spontaania, on mahdollisuus toteuttaa päähänpistoja pohtimatta niiden seurauksia kouralliselle muita ihmisiä. Erotus opiskeluaikaan on vain, että päähänpistojen taloudellisia seurauksia ei tarvitse enää surra.

Viisikymppiselle Merjalle uuden elämänvaiheen mieluisimmaksi harrastukseksi on muodostunut antiikin ja vanhojen tavaroiden keräily.

– Sisustan nyt kotiani sellaiseksi, millaiseksi olisin sen jo kauan sitten halunnut laittaa. Kiertelen antiikkimessuja ja antikvariaatteja ja täydennän sisustusta pikkuhiljaa. Viimeisimmäksi hankin 40-luvun jalkalampun, kertoo Merja.

– Tähän harrastukseen liittyy myös matkustelu. Käyn antiikkimessuilla ympäri Suomea ja ulkomaillakin liikun aina silmät auki, josko löytyisi jotain kiinnostavaa.

Hemmotteluhetket sallittuja

Yksi sisustaa ja matkustaa, toinen pukeutuu kalliisti ja panostaa omaan ulkonäköönsä.

Kylpyläviikonloput ja day spat sekä kauneushoitolat ovat erittäin suosittuja juurikin aikuisten naisten vapaa-ajanviettopaikkoina. Niihin ei mennä tekemään pelkkiä "huoltotoimenpiteitä", kuten moni nuorempi nainen kasvohoidon tai kynsien laittamisen mieltää, vaan tyypillisesti myös vapaa-aikaa ja hemmotteluhetkiä viettämään – ilman omantunnontuskia. Koko päivän perusteellinen day spa -käynti on mahdollinen vain, jos tietää, ettei kotona odota nälkäinen lapsikatras.

Samaan sarjaan kuuluvat brunssit ja pitkät päivälliset. Tapaaminen ystävien kanssa viikonloppuaamuna jo aamukymmeneltä mukavassa kahvilassa samppanja-aamiaiselle on viikon kohokohta, josta voi luoda vaikka koko ystäväpiirin uuden perinteen.

Hyvä ruoka ja hyvät viinit – niille löytyy uutta arvostusta, kun on aikaa perehtyä ideoihin ja resepteihin katsomatta kaupan hyllyllä hintalappua. Mikset vaikka ilmoittautuisi kokkauskurssille ja perehtyisi jonkin aivan uuden keittiölajin saloihin? Meksikolainen, intialainen tai spagettia syvemmälle pureutuva italialainen kokkaus ovat kaikki omia, kiinnostavia taiteenalojaan!

Kulttuurielämyksiä

Teatteri- tai musikaalivisiitti on mukavaa vaihtelua arkeen. Teatteri-iltaan on helppo yhdistää illallinen ystävien kanssa.

Kokeile joskus pidempää kaavaa: lähde teatteriin naapurikaupunkiin ja varaa aikaa koko päivä, kierrä ensin päivällä kaupat, galleriat ja kahvilat. Illaksi on mukava istua teatterin pehmeään penkkiin, nauttia väliajalla lasi kuohuvaa ja esityksen jälkeen syödä hyvin. Matkatoimistot tarjoavat myös paketteja, joihin kuuluu lisäksi hotelliyöpyminen. Matkustamisen aina vain helpottuessa ulottuvilla ovat myös ulkomaankohteet: miten olisi vaikkapa musikaalimatka Lontooseen?

Koko maailma on avoinna

Matkailu on monen haave, jonka kiireisimpinä vuosina ja lasten ollessa pieniä on joutunut jättämään syrjään. Vihdoin on tilaisuus selata katalogia ja muutamalla soitolla tai klikkauksella netissä toteuttaa tuo haave ja lähteä tutkimaan maailmaa. Viikonloppumatkat Euroopan metropoleihin tarjoavat niin kulttuurielämyksiä kuin

loistavia shoppailumahdollisuuksiakin. Olisitko kolmekymppisenä kahden tarhaikäisen äitinä voinut kuvitella keksiväsi torstaina, että voisit oikeastaan lentää perjantaina Wieniin pariksi päiväksi?

Mahdollisuus viettää aikaa aikuisessa seurassa, aikuisten ehdoilla on yksi iän tuomista suurista eduista.

– Totta kai lapset ovat ihania ja lapsista nauttii heidän ollessaan vielä pieniä. Mutta nyt vasta kun se on ohi, huomaan kuinka miellyttävää oikeastaan on toimia aikuisten maailmassa ja aikuisten tahtiin, pohtii Merja.

– En ikävöi aikaa, jolloin ympärillä tuntui aina olevan kirkuvia viisivuotiaita, olivatpa ne sitten omia tai toisten!

Aika on suurinta luksusta

Suurinta luksusta monelle pitkään työelämän oravanpyörässä pyörineelle on oma aika, jolloin ei ole kiire mihinkään, ei velvollisuuksia eikä kukaan odota tai tahdo mitään. Vapaa-aika, joka on todellakin vapaata ja viikonloput, jolloin päivän voi halutessaan antaa vain kulua aivan itsestään. Ehkä lueskellen, ehkä lenkillä käyden – yksin, jos siltä tuntuu tai perheen tai ystävän seurassa, jos juttuseura kiinnostaa enemmän. Laatuaika ei tarkoita, että se pitäisi kuluttaa tekemällä jotain kallista tai erikoisen tärkeää!

Teksti: Riikka Krenn

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme