Mainos
Mainos

Viikset veks!

Ihokarvat huulen yläpuolella ja leuassa ovat kiusallinen kosmeettinen ongelma. Viiksistä pääsee lopullisesti eroon laser- ja entsyymihoidoilla, mutta myös kylmävahaliuskat ja sokerointi tepsivät hyväksi aikaa.

Monilla suomalaisillakin naisilla on pieni, mutta kiusallinen ongelma, mustat karvat ylähuulessa ja leuassa. Asiaa ei yhtään helpota se, että haivenia kasvaa jopa viehkeän Victoria Beckhamin leukaluilla. Onni onnettomuudessa on, että myös keinot kasvojen ihokarvojen taltuttamiseen ovat monet.

Pinsetit ovat vanha ja hyvä keino iskeä partahaivenien kimppuun. Lisäksi markettien ja tavaratalojen kosmetiikkaosastoilta löytyy hyviä vaihtoehtoja kotisotaan karvoja vastaa. On lämminvahaa, kylmävahaliuskoja ja sokerointivahaa, jota ei aina vaadi edes lämmittämistä.

Tärkeää on noudattaa ihokarvanpoistotuotteiden ohjeita. Säärille tai kainaloille tarkoitettua tuotetta ei saa käyttää kasvoilla, ellei siitä ole erikseen etiketissä mainittu. Iho on ihmisen suurin elin, eikä sitä pidä kauneudenkaan nimissä mennä tärvelemään. Hellävaraisia vaihtoehtoja on tarjolla riittämiin.

Vahaten, ei höyläten

Niin kotioloissa kuin kosmetologillakin viikset poistetaan usein vahalla. Sen käyttö on helpottunut huimasti viime vuosina. Ihokarvanpoistotuotteiden uutuuksiin kuuluu esimerkiksi pieni Veet-lämminvahatuubi, jonka lämmittämiseen riittää mukillinen hanakuumaa vettä.

Vahan voi laittaa iholle paikallisesti juuri siihen kohtaan kuin haluaa. Päälle asetetaan poistoliuska, joka vetäistään riuskasti pois vastakarvaan.

– Lämminvahatuubi sopii myös herkälle iholle, ja se on vesiliukoinen, Miina Jalonen Veet-tuotteiden markkinointiosastolta täsmentää.

Kylmävahaliuskat ovat myös kätevä keino poistaa häiritsevät ihokarvat ylähuulen päältä. Liuskat kulkevat kätevästi mukana jä lämpiävät nopeasti käsien välissä. Kylmävahaliuskoja löytyy useimpien markettien ja tavaratalojen, esimerkiksi Prismojen, Vapaa Valintojen, K-Citymarkettien ja Sokosten kosmetiikkaosastoilta. Sokeripohjaisia ja luonnonmukaisia ihokarvapoistovahoja myydään monissa nettikaupoissa.

Kylmävahaliuskat eivät aina sovellu herkälle iholle, sillä ne sisältävät voimakkaita kemiallisia aineita. Käytön jälkeen iho punoittaa helposti. Kylmävahan rippeitä ei myöskään saa poistettua vedellä, vaan se pitää tehdä erillisellä jälkihoitopyyhkellä tai vartaloöljyllä.

Ihon kosteutusta ei pidä karvojen poiston jälkeen unohtaa. Kasvoja voi vahauksen tai sokeroinnin jälkeen helliä esimerkiksi Nivean kosteusvoiteella tai Erisanin hajusteettomilla tuotteilla. Ihoa voi rauhoittaa myös Sokoksen omalla Malu Wilz -tuotesarjalla, josta löytyy kosteuttavia ja tasapainottavia vaihtoehtoja myös herkälle iholle.

Sokeria herkkäihoisen huulille

Lämmitettävien karvanpoistovahojen rinnalle on markkinoilla tullut ruokosokeripohjaisia ihokarvanpoistovahoja. Perinteisiin karvanpoistovahoihin verrattuna sokeripohjaisia vahoja ei aina tarvitse lämmittää. Lisäksi ne ovat puhtaita luonnontuotteita, minkä ansiosta ne sopivat hyvin myös herkälle iholle. Niiden jäämät on myös helppo pestä pois kasvoilta haalealla vedellä.

Esimerkiksi Ecodeal-verkkokauppa myy luomuruokosokeripohjaista ihokarvanpoistovahaa, joka sopii kasvojen lisäksi koko keholle. Pakettiin sisältyvät kangasliuskat ovat uudelleenkäytettäviä, ja ne saa helposti pestyä. Ecodealin ja Body Shopin valikoimissa sokerivahaa on saatavilla myös roll-on-purkeissa, mikä helpottaa aineen levittämistä. Sokerointi vaatii hieman harjoittelua, sillä aineet ovat tahmeita. Sokerivahat soveltuvat hyvin myös herkkäihoisille.

Karvat voi poistattaa sokeroinnilla myös kosmetologilla, jossa viiksien poistaminen maksaa tavallisesti 15 eurosta ylöspäin.

Lisätehoa entsyymeistä

Kosmetologilla vahausta tai sokerointia voidaan tehostaa entsyymikäsittelyllä, kun tähdätään pysyvään karvanpoistoon. Käsittely toistetaan 3-6 viikon välein karvanpoiston yhteydessä kunnes tulos on tyydyttävä. Yhdessä entsyymikäsittelyn kanssa ylähuulen karvanpoiston maksaa noin 30 euroa tai enemmän.

Entsyymit jakavat karvankasvutupen solujen proteiinit, mikä keskeyttää karvan kasvun. Tällainen on esimerkiksi joissakin kauneushoitoloissa annettava Epilar®System-entsyymihoito. Ihoon hierotaan välittömästi vahauksen tai sokeroinnin jälkeen kaksi eri geeliä. Molempia hierotaan noin minuutin ajan. Geelit yhdistyvät ja imeytyvät avoimiin karvakanaviin. Hoitoa voidaan käyttää kaikkiin iho- ja ihokarvatyyppeihin ihon tai karvan väristä riippumatta.

Lasersäteen voima

Kosmetologilla ihokarvat voi poistaa kivuttomasti ja pysyvästi myös laserhoidolla. Karvat eivät kuitenkaan vielä hoidon yhteydessä häviä iholta. Valoimpulssilla kuitenkin tuhotaan karvan juuri, ja muutaman päivän jälkeen karvat putoavat iholta pois.

Laserkäsittely annetaan sarjahoitona. Ihoalueesta riippuen käsittelyä tarvitaan noin neljästä kahdeksaan kertaan.

– Nopeimmin pysyvät tulokset saadaan aikaan sääristä, johon riittää tavallisesti kolme kertaa, kosmetologi Jenni Koskinen Kauneus- ja Jalkahoitola Bellissimasta sanoo.

Kasvot ovat sen sijaan laserillekin kovempi pala.

– Etenkin leuan alueella karvankasvu on niin voimakkasti hormonaalista, että siihen tarvitaan aina useampia hoitokertoja, Koskinen toteaa.

Myös karvan värillä on väliä.

– Tummaan karvaan valoimpulssi tehoaa vaaleaa paremmin, hän lisää.

Ei yhden karvan varassa

Naisten kasvojen karvankasvu on vahvasti hormonaalista. Jos karvoja on alkanut runsaasti ilmestyä leuan alueelle, on syytä pyytää gynegologia tutkimaan asiaa.

Viiksien ja partahaivenien takia ei kuitenkaan kannata menettää yöuniaan, sillä karvankasvu on myös kulttuurisidonnainen asia. Espanjassa karvanpoistoja tehdään kauneussalongeissa liukuhihnatyönä. Arabialaisten naisten kasvoilta häiritsevät haivenet ovat tehokkaasti lähteneet puuvillalangalla. Lankadepilaation taitajia löytyy myös joistakin suomalaisista kauneushoitoloista.

Suomalaisnaisen ei pidä menettää uskoaan omaan vetovoimaansa, vaikka poikaystävä joskus pääsisi viiksistä huomauttamaankin. Harvemmin parisuhteen jatkuminen kuitenkaan on karvan varassa.

Teksti: Riina Mäentausta

Kuvat: Shutterstock,MK Cosmetics Oy/HTM Finland, Riina Mäentausta, Kesko

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme