Mainos
Mainos

Vuoden bestman 2009: Bestman juhlii polttareissa, ei häissä

Vuoden bestman 2009, Marco Keto, antaa neuvoja tuleville bestmaneille: tee suuresta päivästä hääparin näköinen ja ole valmis inspiroimaan.

Marco Keto, 39, sai arvokkaan tittelin, kun hänet valittiin Vuoden bestmaniksi 2009. Hänet palkittiin upealla matkalahjakortilla Häät&Rakkaus-tapahtuman Bridal Awards -gaalassa.

Vaatimaton Marco ilahtui voitosta, joka tuli hänelle yllätyksenä.

– Tuntuu hämmentävältä, mutta erittäin mukavalta. En kuitenkaan halua omia kaikkea kunniaa, myös kaaso Anita oli erittäin suuressa roolissa. Bestman nyt vaan usein on se kippari, joka laivaa ohjaa ja on näkyvimmällä paikalla.

Marco toimi bestmaninä heinäkuussa vietetyissä häissä. Vihkiminen tapahtui Östersundomin kappelissa ja hääjuhlaa vietettiin Stansvikin kartanolla Laajasalossa. Suureen päivään osallistui noin kahdeksankymmentä vierasta, ja Marcon mukaan juhla oli erittäin onnistunut.

– Kaikki toimi hienosti ja takaiskuilta vältyttiin. Ohjelmaan mahtui tanssia, leikkejä, puheita ja livebändi.

Sulhasen Marco on tuntenut jo vaippaikäisestä asti, mikä helpotti häiden ja polttareiden järjestämistä.

– Sulhanen on serkkuni, joka on minulle kuitenkin kuin pikkuveli ja paras kaveri. Päätimme aikoinaan olla toistemme bestmanit sekä ensimmäisten lastemme kummisedät. Kyseessä on vanhoja peruja olevat lupaukset, Marco kertoo.

– Vaikka asia oli aikoja sitten sovittu, tunsin kuitenkin olevani kunnioitettu kun hääpari yhdessä pyysi minua sulhaselle bestmaniksi kertoen sen olevan molempien tahto.

Bestmanin tärkein tehtävä

Marcon mukaan bestmanin tärkein tehtävä on olla peruskallio, johon hääpari voi luottaa jotta he juhlan hetkellä saavat nauttia täysin siemauksin elämänsä tärkeimmästä päivästä.

– Kyseessähän on kunniatehtävä, näin sen ainakin itse otin. Pidän sitä myös positiivisena asiana, että sain olla mukana järjestämässä ikimuistoista juhlaa hyville ystäville. Siitä tuli hyvä mieli.

Juhlassa bestman toimii myös yleensä seremoniamestarina ja pitää huolen siitä, että kaikki sujuu kuten on etukäteen suunniteltu. Marco oli sulhasen seuramiehenä koko päivän kuljettaen hänet hääkuvauksiin ennen vihkimistä sekä hääparin kirkolta juhlapaikalle ja sieltä lopuksi hotelliin. Häitä edeltävänä iltana hän oli koristelemassa ja valmistelemassa juhlapaikkaa kaason, hääparin sekä morsiamen vanhempien kanssa.

Polttarit ovat tietenkin yksi bestmanin tehtävistä ja yleensä niistä myös mieluisin.

– Polttarit olivat ikimuistoiset ja pidänkin niitä päiviä homman hyvänä puolena. Ei niin ruusuisena puolena oli jonkinasteinen stressi, jonka hääjärjestelyt toivat mukanaan, Marco kertoo.

Neuvoja tuleville bestmaneille

Marco antaa neuvoja tuleville bestmaneille tehtävää koskien. Hänen mukaansa tärkeintä on, että päivä oli hääparin näköinen. Tämän pitääkin olla lähtökohtana, kun juhlaa lähdetään suunnittelemaan.

– Ottakaa selville pariskunnan toiveet ja tehkää päivästä ikimuistoinen heille – sitä kautta siitä tulee ikimuistoinen kaikille.

Juhlan molempien hääavustajien, kaason ja bestmanin, täytyy tehdä yhteistyötä, jotta kaikki sujuu mallikkaasti.

– Kaason kanssa suunnittelimme ohjelman lounaan äärellä, toki olimme valmistelleet tapaamista tahoillamme aiemmin. Kaikkiaan valmisteluihin meni noin kaksi päivää, polttareihin hieman enemmän!

Marco painottaa myös, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta avustajien täytyy valmistautua myös ennakoimattomiin tilanteisiin.

– Älkää suunnitelko päivästä aikataulullisesti liian tiukkaa ja olkaa valmiita improvisoimaan.

Vuoden bestmanin mukaan hääavustaja saa tietenkin nauttia hääjuhlasta, mutta hänen täytyy hoitaa hommansa kunnolla. Omana mottona Marco piti sitä, että bestman juhlii polttareissa, ei häissä.

– Hääjuhlassa en kyllä ehtinyt juhlimaan, mutta tähän olin varautunutkin. Itse juhlin polttareissa, Marco kertoo.

– Kun olin hääpäivän lopuksi saattanut avioparin hotellille ja pääsin kotiin, kaadoin itselleni viskin ja huokasin helpotuksesta, mutta myös tyytyväisyydestä – olinhan saattanut kaksi ihmistä onnistuneesti uudelle matkalle.

Vuoden bestman palkittiin Häät&Rakkaus-tapahtuman Bridal Awards 2009 -tilaisuudessa Helin Matkat -matkatoimiston lahjakortilla.

Teksti: MTV3 Helmi / Leena Salo
Kuvat: Marco Keto, Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme