Mainos
Mainos

Whitney Houston 1963–2012: Katso upeat kuvat vuosien varrelta!

Laulaja Whitney Houston menehtyi viime viikonloppuna vain 48 vuoden iässä. Helmi kokosi kuvagallerian tähden matkasta 80-luvulla alkaneesta menestyksestä kevääseen 2011 asti.

Laulaja Whitney Houston menehtyi 48-vuotiaana hotellihuoneeseensa Los Angelesissa lauantaina 11. helmikuuta 2012. 170 miljoonaa levyä myynyt tähti on ollut viime vuosien ajan otsikoissa lähinnä vakavan päihderiippuvuutensa tähden, joista hän ehti kärsiä jo useamman vuoden ajan. Houston ehti tehdä urallaan myös näyttelijän, tuottajan ja mallin töitä.

New Jerseyssä, Yhdysvalloissa syntynyt Houston nousi kuuluisuuteen vuonna 1985 kappaleellaan You Give Good Love. Seuraava single Saving All My Love For You nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Yksi maailman menestyneimmistä kappaleista on Houstonin Bodyguard-elokuvan soundtrackille levyttämä versio Dolly Partonin vuonna 1973 säveltämästä kappaleesta I Will Always Love You.

Muita Houstonin hittejä ovat muun muassa How Will I Know, I Wanna Dance With Somebody (Who Loves Me), Where Do Broken Hearts Go, I'm Every Woman, Greatest Love Of All ja I Learned From The Best.

Tähden ura ja elämä muuttui vakavien yksityiselämän ongelmien ja päihderiippuvuuden myötä varsin surulliseksi seurata. Helmi kokosi kuvagallerian Houstonin uran varrelta 80-luvun menestyksestä kevääseen 2011 asti.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Getty Images, Splash

Lähde: Wikipedia.org, Grammy.com

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot