Mainos
Mainos

Yhteen kasvaneet kaksoset täyttivät 10 vuotta: Näin heillä menee nyt

Siamilaiset kaksoset Maria Teresa ja Josie täyttivät vastikään 10 vuotta. Vaativasta leikkauksesta kuin ihmeen kaupalla selviytyneet lapset nauttivat vaikeuksistaan huolimatta elämästään.

Kymmenen vuotta sitten Guatemalassa syntyi erityinen kaksospari. Maria Teresa ja "Josie" eli Maria de Jesus Quiej Alvarezin päät olivat kiinnittyneet yhteen. Vuoden ikäisinä lapset pääsivät vaikeaan leikkaukseen, jossa heidät erotettiin toisistaan. Selviytyminen 22 tuntia kestäneestä leikkauksesta ei ollut itsestäänselvyys. Vaarana oli muun muassa aivoinfarkti, aivovaurio, sokeus tai kuolema. Kaksoset kuitenkin selviytyivät - ja voivat yhä hyvin!

"Kahtena Mariana" tutuksi tulleet kaksoset täyttivät juuri 10 vuotta. Paljon mediajulkisuutta saanut parivaljakko on saanut avustuksia myös julkisuuden henkilöiltä. Lahjoittaja Mel Gibson osallistui tyttöjen 10-vuotispäiville.

– Tämä on uskomatonta. Päästään yhteen kasvaneet kaksoset eivät tavallisesti vietä kymmenettä syntymäpäiväänsä. On hienoa nähdä heidän voivan niin hyvin kuin he voivat ja olevan niin iloisia. Heillä on silti yhä aitoja ylitettävänään, Gibson kertoi.

Tytöt ovat kohdanneet takaiskujakin. Leikkauksen jälkeen Teresa sai aivokalvontulehduksen ja vaipui koomaan viideksi kuukaudeksi. Tämän takia hän ei vieläkään pysty kävelemään eikä puhumaan.

Josie selviytyi leikkauksesta paremmin, mutta hänkin on kärsinyt terveysongelmista. Tytöt viettävätkin yhä paljon aikaa sairaalassa. Guatemalalaisvanhempien toivomuksesta lapset elävät nyt Yhdysvalloissa. Vanhemmat soittavat Maria Teresalle ja Josielle joka viikko ja tapaavat lapsiaan kaksi kertaa vuodessa.

Tytöillä on maaginen yhteys

Vaikeuksistaan huolimatta tytöt elävät antoisaa elämää. He nauttivat musiikista ja taiteista. Josie käy myös koulussa ja pitää huolta kahdesta kanistaan. Vain käveleminen on tytölle yhä vaikeaa.

– Teen kovasti töitä. Jalkani väsyvät helposti, mutta tunnen itseni vahvemmaksi. Haluaisin kävellä kavereideni kanssa, mutta en pysty. Mutta opettelen koko ajan, Josie kertoo.

Tytöt elävät erillään toisistaan, mutta näkevät toisiaan neljä kertaa viikossa. Sunnuntaisin tytöt käyvät yhdessä puistoissa, uivat, leikkivät nukeilla ja katsovat televisiota. Josien mielestä on ihanaa saada sisko nauramaan.

– Puhallan häntä naamaan, mikä saa hänet hymyilemään. Kutitan häntä myös paljon, Josie kertoo.

Tytöillä on myös tapana makailla toistensa vieressä samalla tavalla päät yhdessä kuin pieninä vauvoina. Käsittämätön yhteys pysyy, vaikka tytöt viettäisivät aikaa erilläänkin: Kun Teresa on kipeä, myös Josiella on usein huono päivä ja toisin päin.

Ensi vuonna tyttöjen elämä mullistuu jälleen, sillä heillä on edessään leikkaus, jossa tyttöjen kalloihin asennetaan suojaavat levyt. Tyttöjen fysioterapeutti on luottavaisin mielin.

– Tytöillä menee paljon paremmin kuin vuosi sitten. On hienoa nähdä heidän pärjäävän hyvin, Jorge Lazareff kertoo.

MTV3/Helmi

Lähde: people.com

Kuvat: Shutterstock (Kuvien henkilöt eivät liity tapaukseen.)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme