Mainos
Mainos

Ylipaino ja naisen seksuaalisuus

Ylipaino ei vaikuta ainoastaan ulkoiseen olemukseen ja terveyteen vaan myös seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä artikkeli keskittyykin tähän viimeksi mainittuun aiheeseen.

Monella riittää ongelmia

Nykytutkimusten mukaan noin 43 prosenttia naisista kärsii seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista riippumasta iästä, koulutuksesta, rodusta, parisuhdemuodosta ja eettisyydestä. Moinen on melkoinen määrä.

Ihminen on seksuaalinen kohdusta hautaan, joten seksuaalisuudella on suuri merkitys meidän elämässämme. Seksuaalinen kanssakäyminen vaikuttaa positiivisesti ihmiseen itseensä, mutta on myös tärkeä aspekti parisuhteen toimivuudessa. Sen vuoksi olisi toivottavaa, että ongelmiin löytyisi aina jokin ratkaisu. Naisen seksuaalisuus on kuitenkin niin monimuotoinen, ettei ongelmien ratkaisu ole välttämättä aivan yksinkertaista.

Ylipainon seksuaalisuuteen vaikuttavat negatiiviset tekijät ovat kyllä korjattavissa. Keino pulmiin kun on painonpudotus. Vaikkei se aina mukavaa olekaan, on se ainakin toimiva menetelmä. Kilojen kariseminen vaikuttaa seksuaalisuuden lisäksi kokonaisvaltaisesti naisen hyvinvointiin.

Negatiivinen kehokuva

Blumbergin ja Mellisin tutkimuksen mukaan yhteiskuntamme on melko raadollinen ja ulkonäkökeskeinen. Heidän tutkimuksensa mukaan ylipainoiset ihmiset mielletään laihoja ihmisiä laiskemmiksi, tyhmemmiksi, kurittomiksi, vähemmän viehätysvoimaisiksi sekä vähemmän kilpailuhenkisiksi. Moinenhan on tietysti täyttä puppua, mutta suuri osa hoikista ihmisistä todella uskoo näin. Koska tukevia ihmisiä – varsinkin naisia – halveksutaan, ei ole ihme, että moinen vaikuttaa myös itsetuntoon. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että heikko itsetunto ja negatiivinen kehokuva vähentävät naisen seksuaalista halukkuutta. Tämä tuli esille myös Haavio-Mannilan ja Purhosen tekemässä tutkimuksessa.

Saksassa Stuart Brodyn johdolla tehdyssä tutkimuksessa havaittiinkin, että hoikat ihmiset harrastavat huomattavasti enemmän yhdyntää ja masturbointia kuin tukevat ihmiset. Kirchengast tutkimusryhmineen taas havaitsi, että erityisesti vatsan kohdalle ylipainoa keränneet naiset fantasioivat seksistä vähemmän kuin muut naiset.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet pitävät seksikkäämpänä naisia, joiden vyötärön ja lantion välinen suhde on noin 0,7. Nainen, jonka suhde poikkeaa tästä, saattaa kokea itsensä seksuaalisesti epäviehättäväksi. Tällä on sikäli merkitystä, koska ihminen on juuri niin seksikäs olento, kuin hän tuntee itsensä olevan. Negatiivinen asennoituminen omaan kehoon johtaa seksuaalisuuden torjuntaan ja heikentää siten seksin arvostusta.

Yhdyntäasennot

Huomattava ylipaino voi tehdä yhdynnän hyvinkin hankalaksi. Toimivien yhdyntäasentojen löytäminen voi olla vaikeaa etenkin, jos kummallakin osapuolelle on kertynyt ylimääräisiä kiloja. Tämä on omiaan karistamaan seksuaalista halukkuutta.

Orgasmikin jää puuttumaan

Napolin yliopistossa selvitettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran ylipainon vaikutuksia naisen seksuaalitoimintoihin. Tutkimukseen osallistui 118 italialaista naista. Tutkimuksessa tuli ilmi, että ylipaino ensinnäkin heikentää naisen kiihottumista.

Tähän on ehkä parikin syytä. Ensinnäkin rasvasoluissa esiintyy niin sanottuja aromataasientsyymejä, jotka kykenevät muuttamaan testosteronia estradioliksi eli estrogeeniksi. Vaikka estrogeeneillä on voimakas merkitys naisen seksuaalitoiminnassa, niin testosteronilla on kuitenkin selvä vaikutus naisten libidoon. Magneettikuvausten perusteella naisten aivoissa on testosteronia vastaanottavia elimiä erityisesti niissä kohdissa, jotka ovat seksuaalitoimintojen kannalta tärkeitä. Testosteronin vähyys heikentää siten naisten kykyä kiihottua.

Toinen seikka saattaa olla se, että rasvakerroksen takia ihon pinnalla olevat hermopäätteet ovatkin normaalia syvemmällä. Tämän johdosta ihotunto on heikentynyt, eikä koskettelu tunnu yhtä kiihottavalta kuin hoikemmalla ihmisellä. Heikentynyt ihotunto voi johtaa myös siihen, että erityisesti naisen kiihottumisen kannalta tärkeää oksitosiinia ei erity niin paljon kuin hoikemmalla naisella. Oksitosiinilla on kiihottumista lisäävä vaikutus, mutta samalla se myös herkistää ihotuntoa. Tämä efekti saattaa siis ylipainoisella naisella jäädä normaalia heikommaksi.

Tutkimuksessa tuli myös esille, että ylipainoiset naiset eivät kostu niin paljon kuin hoikat naiset. No, tämä on itsestään selvää edellisen perusteella. Kostuminen kun on yhteydessä kiihottumiseen ja jollei kiihottumista tapahdu, ei nainen myöskään kostu. Taustalla on myös jo mainitsemani testosteronin vajaus. Yleensä puhutaan siitä, että estrogeeni säätelee emättimen limakalvoja ja vaikuttaa kostumiseen. Tämä on toki totta, mutta vain osittain. Estrogeeni nimittäin säätelee emättimen takaosaa, kun taas testosteroni emättimen etuosaa. Emättimen etuosassa vastaavasti tapahtuu yleensä voimakkaampaa kostumista kuin emättimen pohjukassa. Tämä siksi, että yhdyntä olisi naiselle kivutonta. Jollei testosteronia ole riittävästi, ei emättimen etuosa kostu kunnolla.

Italialaisen tutkimuksen mukaan ylipainoisilla naisilla on edellisten lisäksi vaikeuksia saada orgasmi. Orgasmirefleksin syntymiseen tarvitaan tietty kiihottumisen määrä ja jollei sitä saavuteta, ei myöskään orgasmia tule.

Taustalla on myös hormonaalisia tekijöitä. Jälleen kerran minun on mainittava tuo mieshormonin puute. Testosteroni nimittäin säätelee peniksen ja klitoriksen typpioksidituotantoa. Typpioksidia tarvitaan siihen, että sukuelinten erektio on mahdollinen. Aivan, klitoriksessakin siis tapahtuu erektio. Naisen nautinto jää vajavaiseksi, jollei klitoriksen verenkierto lisäänny. Lisäksi testosteroni herkistää klitoriksen tunnon. Mikäli nainen kuitenkin kykenee saamaa emättimen pohjukan kautta orgasmin, niin silloin tällä ei ole suurta merkitystä.

On myös huomioitava sellainen seikka, että testosteroni suojelee klitoriksen anatomisia rakenteita. Testosteronin vähyys johtaa siihen, että klitoriksen ontelorakenteissa tapahtuu rasvoittumista ja arpeutumista ja tämä taas johtaa siihen, ettei klitoriksen erektio voi tapahtua toivotulla tavalla. Testosteronilla on siten luultua suurempi merkitys naisen seksuaalisuudelle.

Pari kiloakin auttaa jo

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa saatiin selville, että jo muutaman kilon painonpudotus teki ihmeitä tutkimukseen osallistuneiden naisten seksuaalisuudelle. Heidän halukkuuteensa kasvoi huomattavasti ja tyytyväisyys seksiin sekä omaan itseensä lisääntyi. Painoa ei siis tarvitse välttämättä tiputtaa hurjia määriä, jotta siitä olisi hyötyä.

Teksti: Kari Heusala

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme