Mainos
Mainos

Ylipainoiset naiset tuntevat nöyryytystä päivittäin

Keskiverto, ylipainoinen nainen on tutkimuksen mukaan iältään 45 ja 54 välissä, hän on ollut naimisissa 20 vuotta, painaa 84 kiloa, ja tuntee nöyryytystä joka päivä.

Uuden tutkimuksen mukaan keskiverto, ylipainoinen nainen kamppailee tunteidensa kanssa ainakin viisi kertaa päivässä. Tutkimukseen osallistui 2 257 ihmistä, joista 1 467 olivat ylipainoisia. Tutkimuksessa huomattiin, että ylipainoisten ihmisten itseluottamus kokee kolauksen peiliin katsoessa ja lomakuvia katsottaessa, vanhoja tuttuja nähdessä, vaatteita kokeillessa kaupassa ja juhlailtaa varten pukeutuessa.

Painonpudotusryhmä Slimming Worldin teettämä tutkimus paljasti, että kaksi kolmasosaa brittinaisista on ylipainoisia, joten riittämättömyyden tunteet ovat levinneet laajalle.

Tutkimukseen osallistuneet 790 normaalipainoista tunsivat olonsa joka tilanteessa hyväksi.

Miehet olivat tutkimuksen mukaan naisia positiivisempia. He tunsivat joissain päivittäisissä tilanteissa olonsa onnelliseksi tai innostuneeksi, mutta kahdessa tilanteessa viidestä he kuvasivat oloaan lihavaksi.

MTV3/Helmi

Lähde: dailymail.co.uk

Kuva: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot