Mainos
Mainos

Ystäväporukka voitti liput Paloma Faithin keikalle!

Helmessä oli avoinna kilpailu, jossa oli mahdollisuus voittaa upea vip-paketti Paloma Faithin keikalle. Onnetar suosi espoolaista Annaa, joka aikoo ottaa keikalle mukaan hyvät ystävänsä.

Soul-lintu Paloma Faith yllättää tulemalla keikalle Suomeen, Helsingin Apollo Live Clubille. Helmi järjesti keikan kunniaksi kilpailun, jossa oli mahdollista voittaa VIP-liput kuudelle hengelle. Lisäksi arvoimme 15 kahden lipun settiä Palomaa katsomaan.

Kuuden hengen VIP-liput voitti espoolainen Anna Konsti. Anna osallistui kilpailuun, koska hän halusi järjestää juhlaillan hyville ystävilleen. Kaikki nuoret naiset ovat pian valmistumassa, joten juhlaan on aihetta.

Helmi tavoitti voittajan puhelimen päähän. Oli tietysti kysyttävä, miltä nyt tuntuu?

– Oikein kivalta, hieno juttu! Varmasti myös kaverit ovat voitosta innoissaan, Anna kertoo.

Burleskityylinen soul-laulaja on Annalle tuttu muun muassa erilaisista illanistujaisista, joissa artistin letkeää musiikkia on usein kuunneltu.

– Koulusta valmistumisen vuoksi on uurastettu jo pitkään. Pieni juhla on siis tarpeen! Anna kertoo.

Näin muut voittajat kertoivat, keitä he ottavasivat mukaan Paloman keikalle:

"Ottaisin mukaani hyvät ystäväni opiskeluajoilta. Pidämme hyvästä musiikista (incl. Paloma Faith!) ja nautimme juhlista ja yhdessäolosta. Olen viime aikoina nähnyt näitä ystäviäni ihan liian harvoin (johtuen siitä että kaikilla lapsia ja työkiireitä), joten haluaisin juhlistaa ystävyyttämme tarjoamalle heille upean illan."

"Kaverikseni ottaisin ehdottomasti entisen pomoni, jonka kanssa olemme ystävystyneet tosi läheisiksi, kun olemme saaneet kummatkin esikoislapsemme kolmen viikon ikäerolla. Lapset ovat nyt 7 ja melkein 8 kuukautta, emmekä kumpikaan ole vielä päässeet juhlimaan kunnolla ilman lasta tai jonkunlaisia velvollisuuksia seuraavana päivänä. Niinpä nyt olisi ihana mahdollisuus päästä ottamaan ilo irti elämästä."

"Ottaisin mukaani parhaimpia naistuttaviani tai paremminkin kavereitani. Syy on siinä, että tämän tietyn porukan kanssa ei olla pitkään aikaan kokoonnuttu. Ja musiikkitapahtumahan on juurikin ystävänpäivän alla, joten mikä olisikaan tätä parempi tapa muistaa hyviä ystäviään ja viettää heidän kanssaan ikimuistoinen ilta."

Kaikille voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Helmi onnittelee kaikkia voittajia!

MTV3-Helmi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme