Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Arki saapui Ensitreffit-parien elämään – vaimon heräämistottumukset huvittivat Anttia

Vastikään yhteen muuttaneet Sari ja Antti loikkasivat heti arjen rytmiin, kun Sari palasi loman jälkeen takaisin töihin.

Viimeisimmässä Ensitreffit alttarilla -ohjelman jaksossa seurattiin yhteen muuttaneiden parien arkea. Avio-onnea tihkuva Antti viihtyi hyvin Sarin asunnossa, ja kutsui paikkaa jo kodikseen.

Mies kiittelee, kuinka Sari onnistui tekemään miehen olon kotoisaksi luonaan.  

– Sari oli todella siisti ja koti näytti todella hienolta. Hän oli selvästi panostanut kodin viihtyvyyteen ja kodin merkitys oli hänelle suuri, mies miettii.

– Olimme aika ihastuneita ja katselimme toisiamme sydämenmuotoisin silmin. Nautimme yhteisistä hetkistä, enkä oikeastaan edes miettinyt, mikä olisi ollut toisessa tai yhteen muutossa jotenkin outoa. Hetken voima oli niin suuri, että se vei mukanaan, hän kuvailee.

Antti sai pian tutustua Sarin arkiseen puoleen, kun tuore vaimo palasi töihin heti yhteen muuton jälkeen. Mies huomasi, että tuore vaimo oli aamuisin hyvin tehokas.

– Herätyskello kun soi, niin ensimmäinen pysäkki on Sarilla kahvinkeitin, siitä seuraava pysäkki on suihku,  sen jälkeen keittiö, sitten vaatteet päälle ja menoksi, Antti kuvailee vaimonsa touhukasta aamua.

– Ei suinkaan niin, että heräisimme aamulla rauhassa ja katselisimme aamun lehtiä, vaan enemminkin niin, että nyt olemme hereillä ja nyt menoksi, hän jatkaa.

"Sarilla on useita herätysaikoja laitettuna"

Myös vaimon heräämistottumuksissa oli eräs Anttia huvittava piirre.

– Itse laitan kellon soimaan ja saatan herätyksen jälkeen torkuttaa viisi minuuttia ja nousta sitten, mutta Sarilla on useita herätysaikoja laitettuna puhelimeen. Hän on ajatellut asian niin, että jos hän ei herääkään ensimmäiseen herätykseen, niin hän pitää huolen siitä, että kello varmasti soi vielä uudelleen, Antti nauraa.

– Hän on järjestelmällisesti miettinyt, että aloitan heräämisen tällöin ja tällöin ja asetan useita herätyksiä varmistamaan heräämisen, hän jatkaa hymy huulilla.

Arjen myötä Antille tulivat nopeasti hyvin selväksi myös Sarin kokkaustaidot.

– Minulla on ehkä enemmän halussa kalaruokien ja joidenkin erikoisuuksien valmistaminen, mutta Sari on erinomaisen arkiruuan  mestari, Antti ylistää.

– Vaikka Sarille antaisi vain muutaman raaka-aineen, hän saa ruuan maistumaan todella hyvältä. Hän tekee sellaisia ruokia, että niitä voisi tarjoilla ravintolassa. Sari on aivan mieletön kokki ja huikea käyttämään mausteita.

Sarin ruuat tekivätkin suuren vaikutuksen tuoreeseen aviomieheen.

– Jos rupean itse laittamaan ruokaa, niin minulla pitää olla raaka-aineet katsottuna valmiiksi, ja jos joku puuttuu, niin lähden etsimään sitä. Mutta Sari osaa soveltaa ja tuntia myöhemmin ihastellaan makua ruokapöydässä, Antti kuvailee. 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme