Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Ensitreffit alttarilla -morsian helpottuneena ensikohtaamisesta: ”Juuri se, ketä olin toivonutkin”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Tanja ja Roni olivat molemmin puolin helpottuneita ensikohtaamisensa jälkeen.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisimmässä jaksossa nähtiin, kuinka asiantuntijoiden toisilleen valitsemat Tanja ja Roni saivat toisensa.

Pari tapasi ensimmäistä kertaa alttarilla, avioliiton kynnyksellä.

Tanja myöntää hermoilleensa ennen ratkaisevaa hetkeä ja tulevan miehensä kohtaamista.

– Siinä vaiheessa, kun siskoni puki minulle mekon päälle ja astuimme taksiin, minut valtasi kauhu ja mietin, mitä olen oikein mennyt tekemään. Mietin, että tässä sitä ollaan menossa ihan ventovieraan ihmisen kanssa naimisiin. Mietin, että olenko ihan tyhmä! Se jännitys oli jotain aivan hirvittävää, morsian muistelee.

– Kyllä siinä tutisi jalat! Mietin, millainen mies siellä odottaisi, ja että olisin kohta rouva, ja tästä alkaisi meidän yhteinen matka. Mietiskelin, mitä kaikkea se tulisi pitämään sisällään. Kaikki oli jotenkin ihan auki!

Lopulta ensikohtaaminen Ronin kanssa sujui positiivisissa tunnelmissa.

– Kun näin Ronin alttarilla, niin tuli helpotus ja ajattelin, että hän oli juuri se, ketä olin sinne toivonutkin. Tuli hyvä fiilis, kun siellä odotti hymyilevä ihminen. Kun Roni hymyili minulle, tunsin, että olin tervetullut hänen vierelleen siihen alttarille, Tanja muistelee.

– Olin todella huojentunut ja tyytyväinen, sillä Roni oli pitkä ja karismaattinen ja kasvonpiirteiltään komea mies, hän jatkaa.

Vaikka ensikohtaaminen olikin positiivinen, ei jännitys meinannut kuitenkaan tasaantua.

– Kyllä siinä alttarillakin vielä, kun vaihdoimme sormuksia, niin jalat tutisivat ja molemmilla kädet tärisivät. Yritin vain keskittyä siihen, että kuulen, mikä Ronin koko nimi on ja koska minun täytyy sanoa tahdon, Tanja nauraa.

– Olo oli jännittynyt, mutta samalla oli tosi hyvä fiilis. Pikkuhiljaa jännityskin lähti purkautumaan, hän jatkaa.

"Nätti tyttöhän sieltä tuli"

Myös Roni kertoo jännittäneensä ensikohtaamista etukäteen. Pahin jännitys kulminoitui hetkeen, jolloin mies odotti morsiantaan juhlavieraiden edessä.

– Ei siinä pystynyt mitään miettimään, kun jännitti niin paljin. Toivoin vain, että pysyn pystyssä, sillä polvet alkoivat täristä sen verran paljon. Katselin vain eteenpäin ja odottelin, että koskahan se vaimo tulee sieltä, Roni muistelee.

Myös Roni kertoo olleensa lopulta helpottunut vaimonsa nähtyään. 

– Nätti tyttöhän sieltä tuli, kyllä jännitys laukesi siinä ja ajattelin, että tästä voisi tullakin jotain.

Jännitys laskikin päivän mittaan, kun pari pääsi kunnolla tutustumaan toisiinsa.

– Meillä oli samanlaisia elämänarvoja ja paljon yhteistä. Oli hienoa nähdä, että Tanja tuli hyvin toimeen meidän porukan kanssa, Roni muistelee.

– Huomasin lisäksi, että Tanja on todella naurava ihminen. Hän osasi olla rento, ja huumori oli samanlainen kuin itselläni, eli yhtä huono. Tanja heitti härskiäkin huumoria, ja se jäi mieleen, mies nauraa.  

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme