Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Ensitreffit alttarilla -ohjelman tähti: Pahin pelkoni olisi ylimielinen morsian

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannelle kaudelle osallistuva Kimmo toivoo, että hänen tuleva vaimonsa on kaikkea muuta kuin ylimielinen.

30-vuotias Kimmo kuvaa itseään positiiviseksi, kiltiksi ja huumorintajuiseksi mieheksi. Hän menee naimisiin Millan kanssa. Miehen pahin pelko on, että alttarille astelisi ylimielinen nainen. 

– Toivon, että alttarille saapuu iloinen, positiivinen ja liikunnallinen nainen. Ensireaktiolla on iso vaikutus, mutta jos tunteet eivät heti leimahda liekkiin, niin en usko, että se tarkoittaa, että tämä oli tässä.

– Pahin pelkoni on, että nainen olisi negatiivinen, ylimielinen ja sellainen, joka ei pidä itsestään huolta. Uskon, että pelkoni ovat turhaa. Luotan, että asiantuntijat ovat kuunnelleet minua, Kimmo sanoo. 

Hääpäivän kynnyksellä Kimmo on pyrkinyt pitämään kiinni normaalista arjesta, vaikka ajatukset ovatkin välillä karanneet tulevaan.

– Minulla on todella odottavat fiilikset hääpäivän suhteen. Tuntuu, että en jaksaisi enää odottaa, että näkisin tulevan vaimoni. Haastavinta on ollut pitää työkavereilta ja muilta tutuilta asia salassa, Kimmo pohtii. 

Miten häät sujuvat ja miten Kimmo reagoi tulevaan vaimoonsa? Se selviää tiistaina AVAlla Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisessa jaksossa!

Katso videolta, kun asiantuntijat summaavat parien plussat ja miinukset!


ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00. Jaksot katsottavissa myös MTV Katsomon kautta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme