Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Ensitreffit-Esa nauttii yhteisestä arjesta: ”Aliisan kanssa on tosi kiva touhuta yhdessä”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa häitään tanssineet Aliisa ja Esa elävät yhteistä arkea kahden kaupungin välissä.

AVAn Ensitreffit alttarilla on rakkaudentäyteinen ohjelma, jossa kuusi rohkeaa sinkkua antavat kohtalonsa asiantuntijoiden käsiin ja menevät naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa. Sinkut tapaavat asiantuntijoiden valitseman puolisonsa vasta aivan avioliiton kynnyksellä ja parit aloittavat yhteisen tarinansa alttarilta.

Ohjelman käynnissä olevan neljännen kauden pareista on Aliisa ja Esa. Parin liiton ensimmäiset viikot ovat olleet varsin liikkuvaisia, sillä Aliisa on kotoisin Hyvinkäältä ja Esa Pieksämäeltä. Esa kertoo MTV.fin haastattelussa, ettei matka ole tuottanut kaksikolle päänvaivaa.

– Mitä enemmän matkustaa, siltä lyhemmältä matka alkaa tuntua, mies vakuuttaa.

Yhteiselon aikana kaksikko on tutustunut toistensa arkisiin tapoihin. Esan mukaan paria yhdistää samantyyliset elämäntavat eikä tekemisestä ole ollut puutetta.

– Tässä oppii, miten toinen käy kaupassa, että pussitetaanko banaanit ja sipulit vai ei. Kun olemme meikäläisen luona, Aliisa repii puskaa ja siivoaa jääkaapit. Täällä on enemmän sellaista perinteistä arkiaktiviteettia, Esa nauraa.

– Arjessa kivointa on yhdessä tekeminen, se oli ihan ylivoimaisesti parasta. Aliisan kanssa on tosi kiva touhuta yhdessä, mies hehkuttaa.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVAlla

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme