Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Ensitreffit-tähti paljastaa – huomenlahjalla erityisen taktikoitu merkitys

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannella tuotantokaudella alttarille astellut Tiina halusi, että hänelläkin on huomenlahja tuoreelle aviopuolisolleen annettavana.

Tiina sanoi tahdon SamuelilleEnsitreffit alttarilla -sarjan kolmannen tuotantokauden alussa. Tiina itse sai huomenlahjaksi kauniin korun, josta todella piti.

– Toivoin huomenlahjaa, mutta olin myös miettinyt, että miten äärettömän vaikeaa on ostaa huomenlahja sellaiselle ihmiselle, jota ei lainkaan tunne.

– Olen todella otettu, että sain koruja, riipuksen ja korvakorut. Korussa on mietelause, johon liittyi silta. Siinä oli ajatusta ja tuli tunne, että Samuel on todella huolella miettinyt mitä hankkii, Tiina MTV.fille tunnelmoi. 

Tiina halusi itsekin yllättää iloisesti miehensä ja oli hankkinut hänelle kaksi lippua Tikkurila-festivaaleille. Tiina asuu Tikkurilassa ja Samuel puolestaan Helsingin keskustassa.

– Ajattelin, että hän saattaa yllättyä siitä, että olen hankkinut hänelle huomenlahjan. Ja hän ei kuulemma osannut odottaa, Tiina riemuitsee.

Tikkurila-festivaaleilla oli hyvän sijainnin lisäksi täydellinen ajankohta.

–  Halusin jollain lailla osoittaa, että olen ajatellut häntä jo etukäteen. Myös oli vissi tarkoitus; liput pystyi käyttämään vasta tämän meidän viiden viikon "koeajan" jälkeen, järjestelmällinen nainen nauraa.

– Halusin osoittaa, että olen vahvasti ajatellut meidän olevan yhdessä myös kun ohjelman kuvaukset loppuvat. Lahjalla oli sillä tavalla erityinen merkitys, Tiina lisää.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00! Jaksot katsottavissa myös MTV Katsomon kautta.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme