Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Suomen Ensitreffit-vauva puhuttaa maailmalla – formaatin omistajat innoissaan

Sarin ja Antin perheonnesta iloitaan aina ulkomaita myöten. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneiden Sarin ja Antin rakkaustarina on onnellisuutta pullollaan. Kesäkuussa ensinäkemältä avioitunut pari odottaa perheenlisäystä, ja esikoisen on määrä syntyä keväällä.

Maailman ensimmäisestä Ensitreffit alttarilla -vauvasta iloitsevat tulevien vanhempien lisäksi myös tuotantoyhtiön ja kanavan edustajat.

Myös ohjelmaformaatin haltijalla Red Arrow -tuotantoyhtiöllä ollaan iloisia, että Suomen ensitreffit alttarilla -ohjelman ansiosta on nyt syntymässä maailman ensimmäinen Ensitreffit alttarilla -vauva.

– Kaikki Red Arrow’lla ovat ilahtuneita Ensitreffit alttarilla -vauvasta. Ohjelma vaikuttaa olevan suuri hitti Suomessa, ja ympäri maailmaa. On upeaa seurata, kuinka tämä suosittu sosiaalinen koe tuo ihmisiä oikeasti yhteen, Red Arrow’n kansainvälisen myynnin varapääjohtaja Tim Gerhartz toteaa.

– Onneksi olkoon parille, toivomme heille kaikkea hyvää, hän jatkaa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelma nähtiin ensimmäistä kertaa Tanskassa keväällä 2013, ja ensimmäinen suomalaiskausi tuli ulos jo seuraavaan vuonna, keväällä 2014.

Ohjelmaformaatti on saavuttanut huikean kansainvälisen suosion, ja ohjelma on nähty jo yli 20 maassa. Suomessa seurataan parhaillaan toisen kauden loppuratkaisuja.

Katso videolta Sarin ja Antin ensikohtaaminen!

Katsomo-video ei ole saatavilla

Ensitreffit alttarilla -päätösjakso 3.11. klo 21 AVAlla! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme