Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Eroon päätynyt Ensitreffit-pari: Suhde ei edennyt mihinkään

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Mari ja Jouni toivoivat loppuun asti, että suhde olisi lähtenyt kunnolla lentoon. Lopulta pari kuitenkin myönsi suhteen mahdottomuuden.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjaksossa ensinäkemältä avioituneet parit saapuivat tapaamaan asiantuntijoita ja ilmoittamaan lopullisen päätöksensä. Viiden viikon yhdessä elämisen aikana parit olivat saaneet mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja tehdä suuren päätöksen tulevaisuudesta: jatkavatko he yhdessä, vai hakevatko he avioeroa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisella kaudella avioituneet Mari ja Jouni toivoivat loppuun saakka, että suhde olisi lähtenyt lentoon.

– Meillä oli kivaa keskenämme, ja välillä tuntui, että tästä tämä lähtee, mutta ei se sitten lähtenytkään. Suhde ei edennyt mihinkään ja jäimme hirveän etäisiksi. Meille ei muodostunut parisuhdetta, koska meille ei muodostunut syvää henkistä suhdetta, joka on mielestäni parisuhteen edellytys, Mari valittelee.

– Tuntuu jopa uskomattomalta, että vietimme kuusi ja puoli viikkoa intensiivisesti yhdessä, ja siitä huolimatta jäimme etäisiksi. Ehkä emme olleet tarpeeksi avoimia, tai antaneet tarpeeksi itsestämme, mutta suhteemme jäi todella pinnalliseksi. Loppuaikoina läheisyyskin jäi pikkuhiljaa pois, hän jatkaa.

Samoilla linjoilla on Jouni:

– Homma ei vain mennyt eteenpäin. Koin, että tunne meidän välillämme ei lopulta ollut niin voimakas. Se tietynlainen yhteys, joka meillä oli esimerkiksi häissä, jäi lopulta pois ja syvempää yhteyttä ei koskaan syntynyt, mies toteaa.

"Olihan se suuri pettymys"

Lopulta eropäätös syntyikin hyvässä yhteisymmärryksessä keskustellen.

– Puhuimme asiasta yhdessä ja olimme molemmat rehellisiä itsellemme ja toisillemme ja totesimme, että ei tämä tästä lähde. Sitä joko synkkaa tai ei synkkaa, ja eihän se väkisin tule. Yritimme kuitenkin monta viikkoa, ja lopulta myönsimme tosiasiat. Päätimme yhdessä, että olemme parempia kavereita kuin rakastavaisia, Mari kertoo.

– Olen kuitenkin iloinen siitä, että päätös oli yhteinen ja olimme molemmat siitä samaa mieltä ja saimme asian sovittua aikuismaisesti. Olisi ollut kurjaa, jos toinen olisi halunnut jatkaa, nainen toteaa.

Päätöksen jälkeen molemmat olivat huojentuneita, mutta luonnollisesti myös pettyneitä.

– Suurin syy lähteä mukaan oli se, että rakkaus olisi löytynyt. Ja kun kävikin näin, niin olihan se suuri pettymys. Molemmat olimme kuitenkin lähteneet mukaan suurin odotuksin, Mari toteaa.

– Itselleni oli alusta asti kova luotto asiantuntijoihin ja ajattelin, että olemme niin hyvä pari, että katsomme joka tapauksessa, millaista elämä olisi kuvausten jälkeen. Lopussa oli kuitenkin niin selkeä fiilis siitä, että ei enää halunnutkaan jatkaa. Olihan se tosi kova paikka, Jouni myöntää. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme