Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Esikoistaan odottava Ensitreffit-Viola: Nämä asiat haluan opettaa lapselleni

Esikoistaan odottava Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Viola pohtii, mitä haluaisi opettaa kesällä syntyvälle lapselleen elämästä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta tutut Viola ja Esa odottavat esikoistaan syntyväksi tulevana kesänä.

Blogissaan Viola pohtii, mitä haluaisi tulevalle vauvalleen opettaa:

– Sen, että oman tiensä löytäminen elämässä ei koskaan ole ihan suoraviivaista. Ja siinä on myös koko homman juju.

– Sen, että minkäänlaista oikean elämän muottia ei ole – se tehdään itse.

– Sen, että jos lähipiirissä on ihmisiä, joiden pelkkä ajatteleminenkin saa hymyilemään – on löytänyt jotain korvaamattoman hienoa ja merkityksellistä.

– Ja sen, että todellista rakkautta on se, että löytää jonkun jonka kanssa on yhtä hauskaa niin Prisman käytävillä kuin maailmanympärysreissullakin.

Nainen miettii kirjoituksessaan, että oman sydämen kuunteleminen on tärkeämpää kuin yleisten normien ja odotusten mukaan eläminen:

– Esimerkiksi omat päätökseni tehdä pikaisia alan vaihdoksia, lähteä yhtäkkisesti Jenkkeihin vähäksi aikaa asumaan ”koska se tuntuu oikealta”, adoptoida koira Espanjasta ja mennä jokseenkin pikaisesti naimisiin eivät varmasti ole kaikkien mielestä olleet ”oikeita”, nainen kirjoittaa.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme