Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Pari ei mahtunut Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan – rakkaus roihahti silti

Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan hakeneet Karoliina ja Jari eivät koskaan päätyneet televisioon, mutta löysivät ohjelman avulla toisensa. 

Kun Karoliina, 32, ja Jari, 38, hakivat omilla tahoillaan Ensitreffit alttarilla -ohjelman toiselle kaudelle, eivät he osanneet aavistaakaan, millaisen rakkaustarinan päähenkilöiksi he lopulta päätyisivät.

Molemmat toivoivat löytävänsä ohjelman avulla sen oikean, vaikka kamerat ja koko kansan edessä avioituminen kauhistuttivatkin.

– Ajattelin, että jos siellä olisikin joku oikea ihminen minulle. Lähetin hakemuksen, ja siitä se sitten lähti pyörimään lumipallon lailla. Olin aika paniikissa, kun alkoi jo näyttää siltä, että päätyisin mukaan ohjelmaan, Karoliina muistelee.

Samaa jännitystä kävi läpi myös Jari omalla tahollaan.

– Mietin, että mitä jos siellä onkin joku minulle. Sen takia halusin mennä eteenpäin, vaikka jännittikin, mies kertoo.

Monivaiheisen hakuprosessin jälkeen molemmille tuli kuitenkin tuotantoyhtiö Shine Finlandista tieto, ettei heitä oltu valittu tv-ohjelmaan.  

– Olin aika helpottunut, mutta toisaalta pettynyt, kun ajattelin, ettei sieltä sitten ollut löytynytkään sitä elämäni miestä, Karoliina toteaa.

"Oli itsestään selvää, että ottaisin yhteyttä Karoliinaan"

Pettymys vaihtui pian uuteen, kutkuttavaan jännitykseen, kun Karoliina ja Jari saivat kuulla tuotantoyhtiöltä toisilleen sopivan kumppanin löytyneen. Vaikka heitä ei oltu valittu ohjelmaan, oli heille silti olemassa täydellinen "match".

Jari laittoi Karoliinalle viestiä saman tien, ja pari soitteli ensimmäisen kerran jo samana päivänä.

– Minulle oli itsestään selvää, että ottaisin heti yhteyttä Karoliinaan, Jari kertoo.

– Laitoin viestin, että ammattilaiset ovat nyt sitä mieltä, että olisimme sopiva pari, että pitäisikö meidän oikein nähdä ja jutella, mies jatkaa.  

Jutteleminen tuntui heti luontevalta, ja keskustelu sujui parin jutellessa hakuprosessista ja tutustuessa toisiinsa. Yhteys syntyi välittömästi.

– Puhuimme heti puhelimessa varmaan kolme tuntia, Karoliina nauraa.

"Näkeminen ratkaisi koko jutun"

Karoliina asuu Helsingissä ja Jari Turussa, joten pariskunta pääsi tapaamaan toisiaan vasta muutaman viikon soittelun ja viestittelyn jälkeen, kun Jari saapui Helsinkiin tapaamaan potentiaalista elämänkumppaniaan.

– Näkeminen ratkaisi koko jutun. Vaikka puhuimmekin pitkiä puheluita ennen näkemistä, ajattelin, että vasta tapaamisen jälkeen tietäisin, millaista on oikeasti olla yhdessä, ja millainen olen toisen seurassa. Olen kova nauramaan ja huomasin, että nauroimme samanlaisille asioille. Siitä se sitten lähti, Jari toteaa.

Parin oli helppo olla yhdessä, ja ihastumista oli heti ilmassa.

– Jari on todella positiivinen ja myönteinen ihminen. Hän ei ole mikään murjottaja, vaan hyvin ulospäinsuuntautunut ja avoin. Puhuimme paljon, ja se oli varmaan se, mihin ihastuin hänessä, Karoliina pohtii.

Karoliinan rauhallisuus puolestaan miellytti vilkasta Jaria.

– Karoliina ei sählää tai ole dramaattinen. Se on juuri sitä, mitä hainkin. Ja kyllä minä ihastuin hänen ulkonäköönsä, mies myöntää.

Lisäksi paria yhdistävät samanlaiset ajatukset ja arvot. Ja urheilullisuus! Se oli molemmille tärkeä kriteeri jo ohjelman hakuvaiheessa.

– Meidän tavoitteet ja elämäntilanteet sopivat hyvin yhteen. Oli jopa outoa huomata, kuinka samanlaisia olimme, Jari miettii.

– Olimme puhuneet puhelimessa niistä asioista, joita parisuhteelta kaipasimme ja selvittäneet, vastataanko niihin tarpeisiin puolin ja toisin. Kun tapasimme, ei ollut enää paljoakaan sellaista, mikä olisi tullut yllätyksenä, Karoliina kertoo.

Toistaiseksi vielä etäsuhteessa elävät Karoliina ja Jari ovat yhteydessä päivittäin ja näkevät lähes joka viikonloppu. Turun ja Helsingin väli on tullut tutuksi, kun pari reissaa toistensa luona puolin ja toisin.

– Kyllä me menemme täysillä eteenpäin. Yhdessä oleminen tuntuu niin luontevalta. Otamme rennosti ja meillä menee hyvin, Jari kuvailee.

"Perhettä voisi jossain vaiheessa tulla"

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on muuttaa yhteen ja asettua samaan kaupunkiin asumaan. Käytännössä se tarkoittaa Jarin muuttamista Helsinkiin.

– Sen pidemmälle emme ole vielä miettineet. Olemme molemmat sellaisia, ettemme halua suunnitella elämää kovin pitkälle, mutta siinä olemme samoilla linjoilla, että tämä on hyvä näin, Karoliina kertoo. 

– Kyllähän sitä perhettä voisi jossain vaiheessa tulla. Mutta otetaan tämä muutto nyt ensin ja katsellaan sitten, kuinka saman katon alla asuminen onnistuu, Jari sanoo.

Hae mukaan Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannelle kaudelle! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme