Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

Pitäisikö Ensitreffit-pareilla olla seksiä? Maaret Kallio vastaa

Psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio myöntää, että seksuaalinen läheisyys on suhteen etenemisen kannalta hyvin myönteistä. Mutta pitäisikö pareilla olla sitä jo tässä vaiheessa?

Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisimmässä jaksossa yhteen muuttaneet parit vierailivat Maaret Kallion luona päivittämässä suhteensa kuulumisia.

Vastaanotolla keskusteltiin myös läheisyydestä, kosketuksesta ja seksuaalisuudesta ja parit pääsivät muun muassa tekemään asiantuntijan laatiman väritystehtävän, jossa heidän tuli värittää piirroshahmon kehonosia sen mukaan, millaista kosketusta he alueelle kaipaavat.

Psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio, pitäisikö pareilla jo tässä vaiheessa olla seksiä?

– Hehän ovat muutaman päivän tuttuja, eikä eikä  kukaan voi suhteen ulkopuolelta sanoa, pitäisikö heillä olla tässä vaiheessa seksiä, asiantuntija vastaa.

Ensimmäisellä kaudella ohjelma keräsi runsaasti palautetta ja ihmettelyä. Katsojia kiinnosti, miksi ohjelmassa ei puhuta seksistä, tai miksi ohjelmassa ei paljasteta, onko pareilla ollut seksiä.

– Tietysti se on kysymys, joka saattaa käydä katsojan mielessä. Mutta se on niin intiimi ja henkilökohtainen asia, etten suostuisi kysymään sitä kameramiesten läsnä ollessa, vaikka sitä ei edes näytettäisi tv:ssä, Kallio kertoo.

– Toki olen puhunut siitä parien kanssa henkilökohtaisissa keskusteluissa. On minun tehtäväni keskustella seksuaalisesta läheisyydestä parien kanssa, mutta kuten aina vastaanotolla, se tehdään hienotunteisesti ja kunnioittaen, hän jatkaa

"Seksiä ei pidä tarkastella vain tekojen kautta"

Parin läheisyyden ja suhteen etenemisen kannalta Kallio kuitenkin pitää seksuaalista kipinää hyvin tärkeänä.

– Jos parilla on ollut seksuaalista kipinää, tai seksuaalista läheisyyttä, ja se lisääntyy suhteessa, niin sehän on tietenkin erittäin myönteistä ja tärkeää suhteen kannalta, asiantuntija toteaa.

– Seksuaalisuus ja erotiikka on kuitenkin se kärki, joka erottaa parisuhteen hyvästä ystävyyssuhteesta. Mutta se, pitääkö tässä vaiheessa olla seksiä, on mielestäni epärelevantti  kysymys, koska joillakin se tulee aikaisemmin, joillakin myöhemmin ja joillakin ei ollenkaan, hän jatkaa.

Kallion mukaan tieto siitä, onko pareilla ollut seksiä, ei itsessään kerro vielä mitään.

– Vaikka seksiä olisi ollut heti alussa, ei se välttämättä kerro parin onnistumisesta tai läheisyydestä yhtään mitään. Se voi kertoa  esimerkiksi seksuaalisesta halusta, se voi kertoa, että on koettu velvollisuudeksi suorittaa seksiä, tai se voi kertoa suuresta intohimosta.

– Seksiä ei pidä tarkastella vain tekojen kautta, sillä on paljon suurempia ja henkilökohtaisempia merkityksiä.

Katso videolta, kuinka sujui Marin ja Jounin käynti Maaretin luona!

Katsomo-video ei ole saatavilla


Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme