Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

VIDEO: ”Bordellinomainen huone” – hääsviitti aiheutti hilpeyttä Ensitreffit-parissa

Erikoiseen tyyliin sisustettu huone aiheutti hilpeyttä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneissa Violassa ja Esassa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisimmässä jaksossa nähtiin, kuinka asiantuntijoiden yhteen saattamat sinkut saivat toisensa ja tapasivat tulevan puolisonsa ensimmäistä kertaa alttarilla.

Hääjuhlien ja pitkän päivän jälkeen vastanaineet parit siirtyivät hotelliin viettämään ensimmäistä yhteistä yötään avioparina.

– Istuimme vain puulla päähän lyötyinä. Päivä oli ollut niin tunteikas, ja aluksi minulla oli tosi epätodellinen tunne siitä, että nyt olimme oikeasti kahdestaan. Ajattelin, että tässä me nyt olemme ja tulemme olemaan, Viola miettii.

– Oli mahtavan upea fiilis olla kahdestaan ja päästä puhumaan. Päivittelimme yhdessä hääpäivää, niitä tunteita ja kokemuksia ja pääsimme kunnolla tutustumaan toisiimme, Esa kertoo hääyön tapahtumista.

– Puhuimme paljon, mutta kyllä me nukkumaankin ehdimme, sulhanen kertoo.

Oman lisänsä hääyöhön toi erikoiseen tyyliin sisustettu sviitti.

– Hääsviitti oli aika jännä, mikä myös teki tilanteesta koomisen. Se oli ikään kuin bordellinomainen huone, Viola kuvailee.

– Siellä oli isoja maalauksia ja voodoo-nukke seinällä. Mietimme, että miksi meille on annettu tällainen huone ja mitä tämä kertoo meistä parina. Se herätti paljon hilpeyttä meissä koko sen ajan, kun me olimme siellä, morsian muistelee.

Katso, millaiset olivat Violan ja Esan hääyön tunnelmat!

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00.

Keskustele ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #ensitreffitalttarilla

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme