Mainos
Mainos
ETA_nettikuva

VIDEO: Ensitreffit alttarilla -Viola tunnustaa: Olen mustasukkainen

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa kohdataan mustasukkaisuuden tunteita, kun Esa suunnistaa festareille yhdessä kolmen naispuolisen ystävänsä kanssa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman tulevassa jaksossa tiistaina 10.2. seurataan, kuinka yhteen muuttaneiden avioparien arki sujuu.

Toisiinsa heti ensinäkemältä rakastuneet Esa ja Viola lähtevät viettämään kuumaa kesäviikonloppua festareille. Esa kuitenkin suuntaa juhlahumuun jo edeltä, yhdessä kolmen naispuolisen ystävänsä kanssa.

Esan tuore vaimo Viola ei oikein osaa päättää, mitä hän ajattelisi tilanteesta.

– Olen huomannut, että Esalla on aika paljon naispuolisia kavereita, Viola kertoo.

– Olen mustasukkainen, jos siihen on aihetta. Mielestäni on ihan tervettäkin olla vähän mustasukkainen. Jos ei ole ollenkaan, niin sekin on vähän huono, sitten on liian lepsu meininki, hän miettii. 

Katso videolta esimakua tulevasta jaksosta! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00.

Keskustele ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #ensitreffitalttarilla

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme