Mainos
Mainos
perheet_LOGO (1)

Erilaiset perheet -sarjan Tom jätti vaimonsa yllättäen: "Hän ei enää kestänyt lasten ääniä"

Erilaiset perheet -sarjassa tavattujen Sinin ja Tomin avioliitto kariutui. Avioeron lisäksi sairaudet ovat ravistelleet Sinin ja lasten elämää.

Suositun Erilaiset perheet -sarjan toinen tuotantokausi starttaa 6.10. Ensimmäisellä tuotantokaudella päästiin tutustumaan muun muassa Sinin ja Tomin suurperheeseen. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi kuusi lasta, joista viisi nuorimmaista nähtiin jaksossa.

Ohjelman kuvauksesta on kulunut nyt kahden vuoden verran. Tuolloin yrittäjäperhe toipui isän Tomin aivoinfarktista, jonka jäljiltä mies oli menettänyt työkykynsä. Infarktin myötä Sini joutui ottamaan aiempaa suuremman roolin perheen päänä ja elättäjänä.

Kuvausten jälkeen tilanne perheessä on muuttunut, sillä kesällä 2015 vuosia kestänyt avioliitto päättyi avioeroon.

– Tom soitti minulle ja pyysi tulemaan aikaisemmin töistä kotiin. Luulin, että hän haluaisi viettää kanssani iltaa, Sini kertoo.

– Kun tulin kotiin hän oli pakannut tavaransa ja lähti. Ero tuli minulle täysin yllätyksenä. Tom ei ollut puhunut aiheesta mitään, mutta en usko, että se oli hetken mielijohde.

Sini kertoo tyrmistyneensä ja olleensa ristiriitaisten tunteiden vyöryssä.

– Ajattelin, että apua, nyt olen yksin lasten kanssa ja miten pystyn siihen. Samalla ajattelin, että elämä voi nyt vähän helpottuakin. Tomin persoona muuttui niin paljon infarktin myötä, ja se oli meille vaikea hyväksyä miten erilainen isä oli yhtäkkiä.

Syynä Tomin eropäätökseen oli lasten äänet.

– Lasten äänet kävivät hänelle ylivoimaisiksi. Hän sanoi, että meidän keskinäinen suhteemme olisi voinut toimia, mutta lapset pitivät liikaa ääntä ja meteliä. Ymmärrän kyllä, että se oli hänelle iso muutos olla lapsien hälyn keskellä. Työkykyisestä ihmisestä tuli yhtäkkiä sairas.

Laukkunsa pakattua Tom meni ensimmäiseksi siskonsa luo. Myöhemmin Sini järjesti hänelle uuden asunnon läheltä perhettä.

Kotona Sinin kanssa elää perheen neljä nuorimmaista lasta Philip, 15, Phiona, 13, Robert, 10 ja Magdalena, 8. Lapsista ainoastaan nuorin vierailee isänsä luona.

Ohjelmassa tavattiin myös Ona, 21.

– Vanhemmille taisi jäädä tästä kaikesta vähän traumoja. Totesimme Tomin kansa molemmat, ettemme ala pakottaa heitä käymään siellä.

Äidin ja tyttären sairastelut varjostaneet elmää

Avioeron ohella Sini on joutunut löytämään voimaa myös, kun perheen nuorimmaisella Magdalenalla tuli rytmihäiriöitä.

Lapsen rytmihäiriöt veivät tämän sairaalaan useita kertoja viime kevään aikana.

– Minulle se tarkoitti sitä, että jos olin töissä ja puhelin soi, että lapsella on rytmihäiriöitä, niin jos olin töissä niin työkalu tipahti kädestäni lattialle ja jatkoin matkaa heti koulun kautta sairaalaan.

Rytmihäiriöille ei ole löytynyt mitään selitystä vieläkään, mutta kevään jälkeen kohtauksia on tullut harvemmin.

Tällä hetkellä Magdalena kulkee mukanaan pieni sydänlaite.

– Mikäli rytmihäiriöitä tulee, niin kone lähettää käyrät suoraan Lastenklinikalle.

Helmikuussa Sini itse loukkasi jalkansa ja selkänsä tapaturmaisesti kaatuessaan. Tämän jälkeen hänen polvensa on leikattu ja kuntoutuminen on jatkunut nyt useamman kuukauden ajan.

Tällä keinoja kuntoutukseen haetaan fysioterapiaan.

Yrittäjän työkykyyn onnettomuus on luonnollisestikin vaikuttanut.

– Olen ollut siitä asti eriasteisilla sairaslomilla, hän toteaa.

Perhe ei ole saanut juurikaan apua ulkoapäin vaan Sini toteaa, että eteenpäin on pötkitty pelkästään omin voimin.

Lapsista vanhimmat auttavat tietenkin parhaan kykynsä mukaan, mutta Sini haluaa, että heillä on ensisijaisesti oikeus elää myös omaa elämäänsä.

– Sairasloma ja avioero vaikuttavat taloudellisesti tietenkin. Ajattelen nyt niin, että menemme tässä hetki ja päivä kerrallaan ja rakennamme tulevaisuutta niin.

– Ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin. Saan voimaa lapsistani. He imevät sitä, mutta samalla myös antavat sitä.

Erilaiset perheet -sarjan toinen tuotantokausi käynnistyy 6.10 AVAlla!

Edellisen kauden jaksot katsottavissa MTV Katsomossa. Voit katsoa Sinin ja Tomin jakson tästä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme