Mainos
Mainos
perheet_LOGO (1)

Pipsa Hurmerinta on ylpeä feministi: ”Naisia syyllistetään todella paljon”

Erilaiset perheet -juontaja Pipsa Hurmerinta ei voi ymmärtää naisia, jotka eivät kannata feminismiä.

Pipsa Hurmerinta kertoo oppineensa Erilaiset perheet -sarjan myötä, ettei ole yhdenlaista tapaa olla ja elää.

– Lapsen synnyttyä kadotin ehkä hetkeksi itseni. Mietin, pitäisikö minun ottaa uusi ammatti ja kyseenalaistin urani. Myös yhteiskunnan suunnalta koin ehkä osittain painetta, että en voisi jättää lasta hoitoon, Hurmerinta muistelee epävarmuuden tunteita.

Sittemmin hän on oivaltanut, että omaa itseään ei tarvitse muuttaa vastaamaan ulkopuolisten asettamiin vaatimuksiin – ei edes lapsen myötä. Nykyisin Hurmerinta elää kiireistä uraäidin arkea ja kertoo odottavansa jo innolla lapsen päiväkodin aloitusta.

Naisilla mieletön taakka

Hurmerinnan mielestä naisille asetetaan yhä paljon paineita äitiydestä ja eri elämänvalinnoista.

– Naisia syyllistetään todella paljon. Olet huono äiti, jos et ole kotona. Ja olet huono veronmaksaja, jos et ole töissä etkä ole kantamassa korttasi kekoon, juontaja tuhahtaa.

Hurmerinta kuvailee naisten kantavan yhä mieletöntä taakkaa esimerkiksi täydellisesti suoritetusta äitiydestä ja säntillisesti hoidetusta kodista. Eivät miehet pode huonoa omaatuntoa rentoutumisesta työpäivän jälkeen, vaikka tiskit olisivatkin laittamatta, Hurmerinta napauttaa.

Miksi kaikki naiset eivät usko feminismiin?

Hän kavahtaa myös naisten toisiinsa kohdistamaa ruoskintaa erilaisista elämänvalinnoista. Viimeaikainen keskustelu, jossa naiset ovat asettautumaan vastustamaan feminismiä, on Hurmerinnan mielestä pöyristyttävää.

– En voi ymmärtää, miten joku ei usko feminismiin tai kannata sitä. Erityisen kauhealta se kalskahtaa korvaani silloin, kun naiset eivät arvosta itseään.

Nuoret naiset eivät ehkä ole joutuneet elämään maailmassa, jossa naisilla ei ole samoja oikeuksia ja vapauksia, Hurmerinta pohtii. Silti valmius ottaa takapakkia tasa-arvoasioissa on hänestä hämmästyttävää.

Hän kiittelee suomalaisia miehiä heidän ahkerasta osallistumisestaan perhe-elämään. Tuleville isille hänellä on yksi neuvo:

– Ottakaa oma rooli! Se voi olla vaikeaa, kun vastasyntynyt ja äiti ovat vahvassa symbioosissa, mutta menkää silti väliin, olkaa aktiivisia.

ERILAISET PERHEET torstaisin AVAlla klo 21.00.

Oletko itse kokenut paineita vanhemmuuden tai sukupuolesi takia? Kommentoi!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme