Mainos
Mainos

Nanna Koivisto

Fitnesspäiväkirjat-sarjassa nähdään personal trainer Nanna Koivisto.

  • 27-vuotias
  • Ryhmäliikunnan ohjaaja ja personal trainer
  • Asuu Helsingissä

Liikunnallisesta perheestä lähtöisin oleva Nanna on aina harrastanut urheilua monipuolisesti. Liiketalouden tradenomin koulutuksen lisäksi Nanna on kouluttautunut personal traineriksi sekä ryhmäliikunnan ohjaajaksi. Haaveenaan Nannalla onkin tulevaisuudessa yhdistää nämä kaksi vahvaa osa-aluettaan.

Nanna on saavuttanut menestystä Fitnessmallikisoissa ja tähtää seuraaviin kilpailuihin mahdollisesti kevään 2015 aikana.

Urheilun lisäksi hyvä ja täysipainoinen ravinto on Nannalle tärkeä hyvinvoinnin lähde. Hän onkin kiinnostunut siitä miten suuri merkitys ravitsemuksella on kehoon ja millaisia tuloksia treenin ja puhtaan ruoan yhdistelmällä voikaan saada.

Vähän väliä tämä vauhtimimmi pakkaa treenikamansa matkalaukkuun ja hyppää lentokoneeseen. Paljon matkusteleva Nanna elää tätänykyä myös arkeaan kahden maan välillä avopuolisonsa, jääkiekkoilija Jere Karalahden pelatessa Jönköpingissä, Ruotsissa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme