Mainos
Mainos

Fitnesspäiväkirjat-tähti vihdoin Urheilugaalaan – näpäyttää Linnan juhlia

Tankotanssija Oona Kivelä iloitsee saamastaan Urheilugaala-kutsusta.

Fitnesspäiväkirjoissa keväällä arkeaan avaavalla tankotanssija Oona Kivelällä on syytä hymyyn. Nainen nappasi pari viikkoa sitten Hong Kongissa uransa neljännen tankotanssin maailmanmestaruuden, ja nyt naisen saavutukset on huomioitu myös Suomessa.

Kivelä julkaisi Instagram-tilillään kuvan postiluukustaan kolahtaneesta Urheilugaala-kutsusta. 

– Kiitos. Minut on kutsuttu Suomen vuoden 2016 Urheilugaalaan. Arvostan tätä suuresti. Olen myös ehdolla vuoden 2015 urheiluhetkeksi – ei huonosti tankotanssijalta, nainen iloitsee englanniksi kuvatekstissä.

Ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi on Kivelän voittoisa esitys tankotanssin MM-kilpailujen finaalissa Hong Kongissa 27.11.2015. 

MTV.fin tavoittama Kivelä kertoo yllättyneensä saamastaan kutsusta. Viime vuonna naista ei gaalaan kelpuutettu, ja tuolloin Kivelä ihmettelikin avoimesti, miksei häntä lukuisista MM-voitoista huolimatta kutsuttu juhlaan.

Tänä vuonna ahkerointi palkittiin.

– Olen kyllä tyytyväinen. Siellä on selvästi nyt uudet äänet kellossa, sillä lisäkseni juhlaan on kutsuttu tänä vuonna esimerkiksi trikkaaja Veli-Matti Saarela ja fitnesspiireistä Sofia Ruusila. Painetta on varmasti tullut, siellä on selkeästi otettu uusi ote, Kivelä kertoo.

– Tällä kertaa kannatti valittaa, Kivelä naurahtaa viimevuotiseen keskustelunavaukseensa viitaten.

Urheilun saralla menestyneitä kutsutaan usein myös presidenttiparin isännöimiin Linnan juhliin. Neljästä maailmanmestaruudesta huolimatta Kivelää ei kutsuttu Linnaan tänäkään vuonna. 

– Odotin kyllä ehdottomasti kutsua. En keksi syytä, miksi en olisi odottanut sitä. En tiedä, mitä Suomen mestarit siellä tekevät, jos maailmanmestaritkaan eivät mahdu paikalle, nainen näpäyttää.

Naisen mukaan tankotanssi on vain yksi laji monien joukossa, joka ei saa ansaitsemaansa tunnustusta.

– Lajeja, jotka aina unohdetaan, on vaikka kuinka. Jos nuoria halutaan innostaa urheilun pariin, pitäisi ehkä olla samalla tasolla heidän kanssaan.

Fitnesspäiväkirjat 2. kausi AVAlla keväällä 2016

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme