Mainos
Mainos

Karalahdet pääsivät kotiin vauvansa kanssa – Jereltä herkkä kuva

Nanna ja Jere Karalahti ovat kotiutuneet sairaalasta tuoreen poikavauvansa kanssa.

Nanna ja Jere Karalahti saivat esikoispoikansa viime viikon perjantaina. Jere kertoi asiasta tuolloin Instagram-tilillään. Myös Nanna tiedotti iloisesta tapahtumasta kauniin tekstin kera.

Nyt pariskunta on päässyt sairaalasta kotiin käärönsä kanssa. Nanna kertoo Instagramissa Mikko HarjunMä olen tässä -kappaleen soineen tiuhaan viime aikoina.

– Kiitos kaikille onnitteluista pienen pojan johdosta 💜 Tää on jotain niin suurta ja ihmeellistä. 👶🏼 Kuuntelin raskausaikana jo Mä olen tässä -biisiä ja jotenkin ihanaa, että toi poika rauhottuu sitä kuunnellessa. Sanat sopivat täydellisesti myös meidän väliseen rakkauteen, Karalahti tunnelmoi.

Myös tuore isä herkistelee omalla tilillään kuvala, jossa pikkuruinen käsi lepää isän kämmenellä.

– Ei tarvii sanoja, mies herkistelee kuvatekstissä.

Jere tiedotti vauvan syntymästä viime viikolla tällä kuvalla.

Fitnesspäiväkirjat AVAlla torstaisin kello 21


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme