Mainos
Mainos

Karalahtien poika syntyi – Jere ennusti syntymäpäivän!

Nanna ja Jere Karalahden esikoinen on syntynyt.

Fitnesspäiväkirjat-sarjasta tuttu Nanna Karalahti ja hänen jääkiekkoilijapuolisonsa Jere Karalahti ovat saaneet esikoisensa. Karalahdet kertovat asiasta Instagramissa.


– Perjantai 13.päivä, poika on perinyt isän olkapäät. Kiitos mieletön vaimo tästä kaikesta, Jere kiittelee.

Karalahti ennusti poikansa syntymäpäivän jo 7.5. kirjoittamassaan postauksessa.

– Aletaan olee valmiina, mut ku se on mun poika ni eihän se nyt ole tulossa sillon ku sanotaan tai käsketään, oisko sit perjantai 13. päivä, Jere hän kirjoitti.

Pariskunta kertoi jo loppuvuodesta odottavansa poikavauvaa. Fitnesspäiväkirjat-sarjassa paljastui myöhemmin, että ensimmäisessä rakenneultrassa käydessään parin ennustettiin saavan todennäköisesti tyttö. Varmuus pojasta kuitenkin saatiin myöhemmin Suomessa tehdyssä 4D-ultrassa.

Nanna ja Jere avioituivat viime vuoden elokuussa Helsingin Johanneksenkirkossa, ja raskaus saikin alkunsa hyvin pian häiden jälkeen.

Nanna huhtikuun lopulla.

– Olen aina ollut tosi lapsirakas. Pienenä leikin paljon nukeilla ja minulla on paljon kummilapsia. Olen tosi perhekeskeinen, Nanna on kertonut MTV.fi:lle.

Huhtikuussa Nanna kertoi MTV.fille Jeren olevan tulossa mukaan synnytykseen. Nimeä pariskunta ei ollut lyönyt lukkoon ennen syntymää.

Tulokasta odottaa kaunis huone.

– Alkuraskauden aikana mietimme nimiä enemmän. On sieltä muutama vaihtoehto jäänyt pyörimään, mutta teemme päätöksen vasta sitten, kun näemme vauvan.

Fitnesspäiväkirjat AVAlla torstaisin kello 21

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme