Mainos
Mainos

Kuvat: Bikinikroppa tallella – Fitness-Eevi lekottelee Amerikan lämmössä

Eevi Teittinen on saanut Amerikassa matkaillessaan aimo annoksen aurinkoa.

Fitness-kisaaja Eevi Teittinen viettää parhaillaan laatuaikaa Yhdysvalloissa. Teittinen matkusti maahan jo huhtikuun alussa nauttimaan kaipaamastaan irtiotosta sekä kirjoittamaan omaa motivaatiokirjaa.

– Olen haaveillut oman motivaatiokirjan kirjoittamisesta jo tovin. Eihän se muuten valmistu, kuin aloittamalla suunnittelu ja systemaattinen toteutus! Plus vaatii se ehkä ihan ripauksen tuota kuuluisaa luovuuden tuulahdustakin. Yksi yrittäjyyden parhaista puolista on ehdottomasti joustavuus – kykenen tekemään niin valmennuksia kuin blogiakin missä tahansa, Eevi kirjoitti blogissaan helmikuussa.

Reissuun on mahtunut liikuntaa ja upeissa maisemissa reissaamista, ja kaiken keskellä Teittinen on saanut nauttia auringosta ja altaan reunalla rentoutumisesta.

Kuvasta näkyy, ettei ruokavaliosta ole lomallakaan lipsuttu eikä treeneistä luistettu: naisen bikinikunto on edelleen kadehdittavalla tasolla. Teittinen osallistui syksyllä 2015 bikini fitnessin SM-kisoihin, missä hän onnistui nappaamaan voiton alle 160-senttisten sarjassa.


Matkalle on mahtunut epätavallisempiakin uima-altaita.

Tien päällä Teittinen päätyi lekottelemaan keskellä autiomaata sijaitsevaan kuumaan lähteeseen. 

Eevin kuulumisia voit seurata AVAn Fitnesspäiväkirjat-sarjassa. Kaikki jaksot katsottavissa myös MTV Katsomon kautta.

Fitnesspäiväkirjat AVAlla torstaisin kello 21

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme