Mainos
Mainos

Nanna Karalahti avaa Me Naisille suhdettaan Jeren tyttäreen – ei mikään äitipuoli

Nanna Karalahti avaa Me Naiset-lehden haastattelussa suhdettaan puolisonsa Jere Karalahden tyttäreen.

Fitnesspäiväkirjat-sarjan toisella kaudella nähtävä, esikoistaan puolisonsa Jere Karalahden kanssa odottava Nanna Karalahti avautuu Me Naiset -lehdessä raskaudestaan ja pian koittavasta vanhemmuudesta.

Nannalle tuleva lapsi on ensimmäinen, mutta pariskunnan elämään kuuluu myös Karalahden 15-vuotias tytär Ronja. Nanna kertoo lehdessä tulevansa hyvin toimeen Ronjan kanssa, vaikka ei äitipuolen roolia havittelekaan.

– Olen tosi onnellinen, että olen saanut tällaisen tytön elämääni. Ronja on ihana, hyvin kasvatettu tyttö, eikä turhia stressaile. En halua olla äitipuoli, vaan läheinen aikuinen, ja meillä on rennot välit. Puhumme meikeistä ja pojista, Nanna kertoo lehdessä.

– On selvää, että Ronjasta tulee yksi tärkeimmistä ihmisistä tulevan lapsen elämässä.

Pariskunnan odotusta varjostaa riita Valko-Venäjällä asuvan naisen kanssa. Karalahti on tunnustanut isyytensä, mutta lapsen äidin kanssa ei ole päästy sopuun elatusavusta. Lehden mukaan asia saattaakin pian saada ratkaisunsa oikeudessa.

– Mitkään rahasummat ja sopimukset eivät ole lapsen äidille riittäneet, Nanna toteaa lehdessä. 

 

Fitnesspäiväkirjat 2. kausi AVAlla keväällä 2016

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme