Mainos
Mainos

Pitkä sairastelu opetti Nanna Koivistoa kestämään vastoinkäymisiä

Fitnesspäiväkirjat-ohjelmasta tuttu personal trainer Nanna Koivisto osaa nykyään suhtautua loukkaantumisiin ja sairastumiseen aiempaa paremmin.

Ryhmäliikunnan ohjaaja Nanna Koivisto sairastelee harvoin, mutta viime vuoden puolella hän kärsi reaktiivisesta niveltulehduksesta yli 4 kuukautta. Tämä oli hankalaa aikaa Nannalle, sillä hän oli tottunut muutoin liikkumaan lähes päivittäin.

– Treeni on aina ollut minun henkireikä. Jos ärsyttää tai muuta, niin sen pääsee aina purkamaan treeniin. Sitten, kun yhtäkkiä onkin se tilanne, että et pääse treenaamaan tai tekemään edes töitä, niin oli se tosi rankkaa, Koivisto muistelee.

Tämä vastoinkäyminen ja muutkin vastoinkäymiset ovat tuoneet naiselle kuitenkin lisää ymmärrystä ja ne ovat auttaneet käsittelemään asioita paremmin.

– Reaktiivisen niveltulehduksen jälkeen mitkään flunssat vai muut eivät ole haitanneet lainkaan. Päinvastoin, sillä se on kehon tapa kertoa, että pitää ottaa hieman taukoa.

– Jos nyt loukkaantuisin jotenkin, niin osaisin suhtautua asiaan ihan eri tavalla.

Koivisto kertookin sairastavansa taudit aina pois rauhassa ennen kuin aloittaa treenaamisen taas, vaikka alusta aloittaminen onkin hieman haastavaa.

– On aina vaikeaa päästä takaisin rytmiin, mutta kunhan vaan aloittaa rauhallisesti ja iisisti, niin äkkiä siihen taas tottuu. Parin viikon päästä on jo ihan väylässä, Nanna kertoo iloisesti.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Keskustele ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #fitnesspäiväkirjat. Seuraa meitä myös Instagramissa.

Fitnesspäiväkirjat maanantaisin AVAlla 21.00

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme