Mainos
Mainos
kansi-hansilla

Huippukitaristien dagen efter -ruoka on tulista ja tuhtia

Tällä viikolla Hansin grillibileet -ohjelmassa Hans Välimäki loihtii vieraidensa kanssa ruokaa tähteistä, eli tiedossa on varsinaista dagen efter -ruokaa. Hansin apureina toimii kuusi suomalaista huipputason kitaristia. Kaksi vieraista, Mikko Kosonen ja Jussi Jaakonaho, kertovat, mitä heidän kesäänsä kuuluu, ja millaista grilliruokaa he mieluiten tekevät.

Tämän viikon torstaina MTV3-kanavalla esitettävässä Hansin grillibileet -ohjelmassa Hans Välimäki saa vieraakseen alansa huipuista koostuvan kitarasektetin. Mikko Kosonen, Tuomas Wäinölä, Lasse Sakara, Jussi Jaakonaho, Varre Vartiainen ja Timo Kämäräinen grillaavat Hansin kanssa ruokaa tähteistä.

Mikko Kosonen kertoo, että kesä menee pitkälti työn merkeissä, keikoilla ja tv-kuvauksissa. Kosonen keikkailee kesällä Samuli Putron ja Vesa-Matti Loirin kanssa. Kesä on etenkin festarikeikkojen aikaa.

– Festarikeikat ovat minulle todella rakkaita. Keikka-auto kulkee yöttömässä yössä paikkakunnalta toiselle, ja rokki raikaa. Soitan kesällä myös Voice Kids -kuvauksissa, sekä eräässä toisessa musiikkiohjelmassa. Pyrin syömään hyvin, ja ajoittain kirjoittamaan kokemuksistani ruokablogissani. Loppuaika menee perheen kanssa, sanoo Kosonen. 

Kitaristi Jussi Jaakonaho on soittanut muun muassa Jonna Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen yhtyeissä. Jaakonaho kertoo ehtivänsä tänä kesänä pitämään kunnon loman. Jaakonahon kesäsuunnitelmiin kuuluu muun muassa matka perheen kanssa Legolandiin. 

– Kesässä parasta on sauna ja järvi yhdistelmä, sekä suomalaisten elämänasenne, joka on positiivisempi kuin muina vuodenaikoina, Jaakonaho kertoo.

Livemusiikki osa kesäjuhlia

Omaa ruokablogia pitävä Kosonen kertoo, että hän on menestyksekkäästi vieroittanut itseni syömästä pelkästään rasvaista ja ylisuolaista ruokaa dagen efter -päivinä. 

– Ruoassa tulee kuitenkin olla vahvoja elementtejä, esimerkiksi mausteisuutta tai reilusti täyteläisyyttä. Tähteistä kokkaaminen on lempipuuhaani, ja pidän siitä, että ainekset haastavat minut, sanoo Kosonen.

Myös Jaakonaho suosii mausteista dagen efter -ruokaa.

– Suosikkini on thaimaalainen, mahdollisimman tulinen. Lähes aina ravintolassa nautittuna.

Jaakonaho arvelee järjestävänsä kesän aikana ainakin jotkut spontaanit kesäjuhlat. Kosonen kertoo myös järjestävänsä mielellään juhlia.

– Suunnittelen menuuta pitkään ja hartaasti. Onnistuneissa juhlissa oleellista on monipuolinen noutopöytä, hyvät viinit, ja hyvät ystävät. Monissa juhlissa myös livemusiikilla on ollut tärkeä rooli, sanoo Kosonen.

Uusi grilliherkku varhaiskaali

Kosonen kertoo grillaavansa kesällä noin kerran viikossa. Hän kertoo tutustuneensa yhä enemmän kasvisten ja kalojen grillaamiseen.

– Toki pidän myös laadukkaista makkaroista ja lihoista, mutta olen aktiivisesti vähentänyt lihan ostamista jo monta vuotta. Grilliin voi laittaa lähestulkoon mitä vaan, kunhan lämpötila ja paistoaika ovat oikeita. Joillekin aineksille riittää pikku suola, toiset taas kehittyvät marinadissa.

Jaakonaho sen sijaan kertoo grillaavansa vain satunnaisesti. Hän syö mieluiten laadukkaita grillimakkaroita ja grillattuja kasviksia.

Kososella on myös uusi, innostava grilliruokalöytö: varhaiskaali.

– Halkaisen kaalin noin senttimetrin paksuisiksi "pihveiksi", suolaan, ja sivelen kevyesti öljyllä. Otan kaalipihvin molemmille puolille väriä, ja tarjoan sen thaimaalaisen kastikkeen kanssa, jossa on makeaa chilikastiketta, inkivääriä, tuoretta chiliä, kalakastiketta, limemehua, valkosipulia ja öljyä. Toimii sellaisenaan tai lisukkeena esimerkiksi lohelle, kertoo Kosonen. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme