Mainos
Mainos
kansi-hansilla

Karita Tykkä ja Mari Sainio: Kesällä ruuasta nautitaan ulkona

Hansin grillibileet -ohjelman kolmannessa jaksossa grillaillaan isolla porukalla, kun vieraiksi saapuu neljä tuttua äitiä, kolme lasta ja koira. Kaksi vieraista, Karita Tykkä ja Mari Sainio, kertovat omista grilliruokasuosikeistaan ja kesäsuunnitelmistaan.

Tämän viikon torstaina MTV3-kanavalla esitettävässä Hansin grillibileet -ohjelmassa Hans Välimäki valmistaa vieraidensa kanssa niin lapsia kuin aikuisiakin miellyttäviä klassikoita, kuten perunasalaattia, hodareita ja lettuja. Välimäki saa tällä kertaa apukokeikseen Karita Tykän, Joanna Kuvajan, Mari Sainion ja Johanna Nurmimaan. 

Malli, juontaja ja yrittäjä Karita Tykkä kertoo, että grillailu kuuluu hänen perheensä kesään. Tykkä kertoo grillaavansa perheen kesken mielellään muun muassa kasviksia, hedelmiä, kaloja ja sieniä.

– Ulkona ruoka maistuu aina erityisen hyvälle ja terassin kesäkeittiö onkin ahkerassa käytössä sään salliessa, sanoo Tykkä.

Myös juontaja Mari Sainion perheessä grillaillaan ahkerasti. Sainion mukaan heillä syödään kesäisin aina ulkona, kun vain sää sen sallii. Koko perheelle maistuu erityisen hyvin esimerkiksi grillattu halloum-juusto.

– Varsinkin alkukesästä grilliruoka maistuu taivaalliselta. Seuraava hankintamme on omalla kaasupullolla toimiva muurikka, jossa voi tehdä wokkeja ja paistaa lettuja, kertoo Sainio.

Lastenpippalot ulkoistetaan

Tykän kesäsuunnitelmiin kuuluu niin töitä kuin lomaa, vaikka Tykkä toteaakin, ettei yrittäjäperhe voi ehkä koskaan aivan täysin lomailla. Sainio kertoo viettävänsä heinäkuun pääosin lomaillen.

– Tosin olen nostalgisella StepUp Ladiesin tanssikeikalla Tuurissa Dannyn kanssa 12. heinäkuuta, kun siellä on Danny-show, jonka jälkeen siellä esiintyy Paul Anka. Silloin mennään koko perheen voimin Tuuriin, sanoo Sainio.

Molemmat naiset viettävät koko kesän Suomessa. Sainio aikoo reissata Suomessa pari viikkoa asuntoautolla perheensä kanssa.

Tykän ja Sainion vieraillessa Hansin grillibileissä jakson teemana on lastenkekkerit. Tykän mukaan onnistuneet lastenjuhlat ovat rennot, stressittömät ja iloiset. Niihin kuuluu aktiviteetteja, hyvää ruokaa ja juomaa.

Sainio kertoo nykyään mielellään ulkoistavansa lastenpippalot.

– Huimala, HopLop ja Naurusaari hoitavat homman kotiin.

Grillisuosikki anopin ohjeella

Tykkä kertoo, että perheen ruokavalio muuttuu hiukan kesäisin grillauksen ja kesän kausituotteiden mukaan.

– Syömme kesällä raakaruokaa kaiken muun lisäksi. Viilentävät vihersmoothiet ja muut smoothiet kuuluvat myös ehdottomasti kesään, sanoo Tykkä.

Omaa grillibravuuria kysyttäessä Sainio kertoo olevansa etevä etenkin kanafileiden marinoinnissa.

– Olen kehittynyt myös melko hyväksi kypsyysasteen arvioimisessa. Enää en päästä kanoja kuivaksi.

Tykkä sanoo grillailevansa miehensä kanssa lennosta mitä milloinkin. Yhden grillisuosikeistaan Tykkä on oppinut anopiltaan.

– Mieheni äidin Pirjon ohjeella tosin teemme joka kerta sipulinyyttejä foliossa. Ne ovat ihania, ja niitä on aina oltava lisukkeena.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme