Mainos
Mainos

Burnout iski suomalaistubettajaan: Romahdin täysin, oksentelin ja itkin

Supersuosittu tubettaja Lakko eli Eric Savolainen kertoo sosiaalisen median kautta kärsivänsä burnoutista.

YouTube-maailman videoista pinnalle noussut tubettaja Lakko (Eric Savolainen) on painanut pitkää päivää tehdessä suosittuja videoitaan, musiikkia ja tv-viihdettä.

Keskiviikkona Lakon fanit huolestuivat miehen Instagram-tilillä julkaisemasta kuvasta, jossa hän katsoo puhelintaan väsyneen oloisena.

Kuvan yhteydessä julkaistussa avoimessa kirjoituksessaan Lakko kertoo huonosta voinnistaan.

– Mä oon niin väsynyt. Mun kroppa ja pää antoi periksi. Hetki sitten romahdin täysin, oksentelin ja itkin, ahdistuksen ja stressin takia. Mulla on siis "burnout". Nyt voin kuitenkin jo paremmin, mutta pää vaatii silti arjesta irtiottoa.

On sanomattakin selvää, että tubetähti on tehnyt hullun määrän töitä. Kirjoituksessa hän kertoo unohtaneensa levätä ja myös miehen yksityiselämässä on ollit ongelmia.

– Tässä alkutalven synkkinä ja masentavina aikoina oon tehny videoita panostamalla vielä enemmän sisältöön, streamaillut, käyny miiteissä eri puolella Suomea, antanut haastatteluja, vieraillut tv-ohjelmissa, käynyt useissa palavereissa, suunnitellut tulevaa vuotta, vastaillut kasaantuviin sähköposteihin, hoitanut yksityiselämän ongelmia, yrittänyt kuntoilla, antanut aikaa parisuhteelle ja kaiken tän lisäks pitäisi levätä. Se on jäänyt tekemättä.

Lakko vakuuttaa olevansa jo paremmassa kunnossa ja odottavansa jo joulua ja rentoa yhdessäoloa. Kirjoituksellaan hän haluaa muistuttaa kaikkia fanejaan siitä, miten tärkeää on huomioida oma vointi ja levätä.

Keväällä Lakko nähtiin yhdessä Herban (Juuso Karikuusi) kanssa pyörittämässä Subilla omaa nimikko-ohjelmaaLakon ja Herban BOKSI. 

Torstaina Lakko nähdään vieraana Huippukokki landella –ohjelmassa. Jaksossa Tomi Björck kokee mökkitalkoiden yhdessä tubettajien kanssa, kun grillissä valmistuu vuoden mehevin kana.

Alta voit katsoa videon Lakon vierailusta Posse-ohjelmassa.

Katsomo-video ei ole saatavilla

HUIPPUKOKKI LANDELLA MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.05.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme