Mainos
Mainos
iholla_kansi_992x350

Iholla-sarjan Kristiina Komulainen: Haluan olla aito kameran edessä

Radio- ja tv-juontaja, toimittaja Kristiina Komulainen on yksi Iholla-sarjan neljännen tuotantokauden kasvoista.

Iholla-sarja palaa ruutuun keväällä 2017 uusin jaksoin. Ohjelman neljännellä tuotantokaudella seurataan viiden julkisuudesta tutun naisen tarinoita.

Yksi elämäänsä ohjelmassa raottavista tähdistä on radiosta ja tv:stä tuttu juontaja ja toimittaja Kristiina Komulainen, 38. Komulainen jäi hetkellisesti pois työelämästä irtisanouduttuaan radiokanava Loopin ohjelmapäällikön paikalta.

– Veikkaan, että yksi syy siihen, miksi minut haluttiin Iholla-ohjelmaan, oli juuri se, että jäin vuosi sitten niin sanotusti kahvitauolle työelämästä. Nyt olen sellaisessa tilanteessa, että teen erilaisia projekteja erilaisista kulmista. Tämä on yksi niistä, Komulainen kertoo.

– Harkitsin aika pitkään, että lähdenkö mukaan. Tämä kuitenkin on ohjelma, joka toimii vain silloin, kun siinä päästään iholle. Nyt, kun olen vasta hetken kuvannut, olen tajunnut, mistä siinä on kyse. Tässä on oltava omana itsenään. Oma preesens on se juttu.

Komulainen kertoo, että hän ei tule antamaan ohjelmassa 360 asteen kuvaa itsestään kameralle.

– On asioita, joita ei halua antaa julkisuuteen. Vaikka on kameran edessä aito, en koko sydäntäni enkä sieluani tule avaamaan ohjelmassa. Mutta se, mitä videoille tallentuu, se olen minä, hän lupaa.

– En ole määrittänyt tarkasti rajaa, mitä aion näyttää kameralle. Olen päättänyt tiettyjä osa-alueita, joita en aio kuvata. Poikani on yksi sellainen. En voi päättää yhdeksänvuotiaan poikani puolesta, että haluaako hän julkisuuteen. Eikä hän ole mielestäni vielä tarpeeksi vanha itse sitä päättämään.

– Olen jättänyt myös osan rajoista roikkumaan ilmaan. Kun ei ole käsikirjoitusta siitä, mitä kerrotaan ja mitä ei, sitä joutuu miettimään tilanteen mukaan. Se tuo myös tietynlaista haastetta. Ja varmasti tulee jälkeenpäin sellaisia fiiliksiä, että halusinko tosiaan kertoa tästä vai en.

Naisen lähipiiri on reagoinut positiivisesti siihen, että hän on mukana sarjassa.

– Ne muutamat kaverit, jotka tietävät, ovat reagoineet hyvin. Yksi frendi sanoi, että vau, hän on pitänyt minua niin rohkeana, että teen mitä lystään ja tämä on juuri sitä.

Komulainen sanoo toivovansa, että katsojat saavat hänestä ohjelman myötä kokonaisen kuvan.

– Se on pelottavaa, mutta toivon, että katsojat näkevät minusta kokonaiskuvan. Ehkä se aika on ohi, että haluan ihmisten näkevän minut tietyssä valossa. Ennemmin niin, että he näkevät, millainen olen kokonaisena, kaikkine puolineni. Ihminen, siinä missä muutkin, hän kiteyttää.

Iholla alkaa huhtikuussa 2017 AVAlla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme