Mainos
Mainos
iholla_kansi_992x350

Sini Sabotage Iholla-sarjasta: ”Kuvaan itseäni ilman meikkiä ja tukka pystyssä”

Huhtikuusta lähtien katsojat pääsevät tutustumaan Iholla-sarjassa muun muassa räppäri Sini Sabotagen elämään. Toistaiseksi nainen ei ole asettanut minkäänlaisia rajoja kuvaamiselle.

Levikset repee -hitistä tunnetuksi tullut räppäri Sini Sabotage tähdittää Iholla-sarjaa tulevana keväänä. Ohjelman neljännellä tuotantokaudella seurataan viiden julkkisnaisen elämää.

Artisti innostui heti ideasta, kun kuuli mahdollisuudesta päästä mukaan Iholla-ohjelmaan.

– Olen hyvillä fiiliksillä mukana. On tuntunut tosi vapauttavalta, että on saanut jakaa kaikki jutut kameran kanssa. Aluksi se jännitti ja pelotti, että mitä siitä tulee, että osaanko olla oma itseni. Nyt siitä on tullut tosi luonnollista.

– Koin, että tämä Iholla-sarja on hyvä tapa sosiaalisen median sijaan tuoda esille luonnettani ja sitä, millainen ihminen olen. Pidän tätä tavallaan itselleni ihmiskokeena. Kuvaan kolme kuukautta itseäni aamusta iltaan, niin hyvät kuin huonotkin hetket, nainen pohtii.

Toistaiseksi räppäri ei ole asettanut minkäänlaisia rajoja kuvaamiselle. Nainen on pyrkinyt jakamaan kameralle niin huolet ja murheet kuin hyvätkin hetket.

– Tässä sitä kuvaa omat mietteensä juuri sellaisina kuin ne ovat. Jos sitä alkaisi rajaamaan, homma lähtisi varmaan heti hakoteille.

– Välillä tuntuu, että jengi ei tajua, että vaikka mulla on aika hurja tyyli, niin en ole kaupassa tai kotona sen näköisenä. Kotona olen vaan Sini. Pääsäätöisesti on tähän asti kuvattu ilman meikkiä ja tukka pystyssä. Se on ollut tosi vapauttavaa, ei ole ollut pakkoa olla rap-lookissa.

Artisti toivoo, että ohjelman myötä ihmiset kuuntelisivat hänen musiikkiaan eri korvalla, kun he näkevät, millainen Sini Sabotage on ihmisenä. Naisen suunnitelmissa onkin kuvata ohjelmaan myös musiikkiprojektejaan.

– Kun olen kuunnellut ihmisiä, niin tuntuu, että heidän mielikuvat eivät kohtaa oikean luonteeni kanssa. Joskus ihmiset eivät ymmärrä huumoria ja sarkasmia musiikissani. He pitävät minua tosikkona ja tekstejäni kylmän suorina.

– Teemme juuri nyt uusia biisejä. Olenkin yrittänyt sanoa, että olisi hyvä saada ainakin yksi single julkaistua Iholla-kuvausten aikana, räppäri toteaa.

Iholla alkaa huhtikuussa 2017 AVAlla. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme