Mainos
Mainos
KaappausKeittiossa_Logorekry

4. jakson reseptit: tuorepuuro, tabbouleh, tahmariisi, paahdettu siika, herkkusienikeitto ja härän entrecôte

Melissa ja Roni ovat juuri muuttaneet yhteen mutta koska kumpikaan ei osaa kokata, tekevät he edelleen ruokaa vain itselleen ja syövät eri aikoina. Näillä ohjeilla Kari Aihinen kaappasi heidän keittiönsä. 

TUOREPUURO

3-4 hengelle

1dl kaurahiutaleita
1dl kaura- tai ohraleseitä
1dl suolaamattomia pähkinöitä (esim. cashew, maapähkinä tai saksanpähkinä)
3dl marjoja (esim. mansikoita, mustikoita, mustaherukoita, vadelmia)
1-2 banaania
2-3dl mantelimaitoa
makeuttamiseen tarvittaessa ruokosokeria tai hunajaa oman maun mukaan

Pilko pähkinät, banaanit ja marjat. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi, mielellään yön yli.

TABBOULEH

4 hengelle

Tuoreiden yrttien maustama kuskus-pohjainen tabbouleh on osa Lähi-idän tyypillistä alkupalapöytää joka toimii hyvin ruuan lisukkeena tai vaikka sellaisenaan.

2 tomaattia
½ kurkku
125g eli pussillinen retiisejä
1 valkosipulinkynsi
1-2 porkkanaa
1 sipuli

2,5dl kuskusia
2,5dl vettä

2rkl oliiviöljyä
1rkl sitruunamehua
1 puntti tuoretta minttua
1 puntti tuoretta korianteria
1 puntti tuoretta lehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria

Pilko tomaatit, porkkanat ja retiisit siivuiksi, kurkku ja sipulit kuutioiksi sekä valkosipuli pieneksi.

Laita kuskus erilliseen kuumuutta kestävään astiaan ja kaada päälle kiehuvaksi keitettyä vesi. Anna imeytyä noin 10-15 minuuttia ja erottele lopuksi kypsynyt kuskus haarukalla.

Laita kuskusin sekaan pilkotut vihannekset, sitruunamehu, oliiviöljy sekä maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Pilko yrtit hieman pienemmiksi ja sekoita joukkoon. Jos mahdollista, niin anna tabboulehin maustua yön yli, silloin se on parhaimmillaan.

TAHMARIISI

Voit hyödyntää edelliseltä aterialta ylijääneen maustamattoman lisäkeriisin valmistamalla siitä tahmea riisia. Tahmea riisi (sticky rice) saa makunsa japanilaisesta makeasta riisiviinietikasta eli mirinistä sekä soijakastikkeesta.

3-4 hengelle

1 fenkoli
1-2 porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
2dl jasmiiniriisiä
3dl vettä

3rkl miriniä eli riisiviinietikkaa
soijakastiketta
100g cashewpähkinöitä

1-2rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Puolita fenkoli, poista sen kova kanta ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Pilko valkosipulin kynnet pieneksi.

Lisää pannulle reilusti oliiviöljyä ja kuullota vihanneksia hetki, älä kuitenkaan ruskista.

Kaada sekaan riisi sekä vesi.

Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita.

Kun riisi on kypsää lisää soijakastike, mirini, sitruunamehu sekä cashewpähkinät. Sekoita, maista ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja/tai mustapippuria.

PAAHDETTU SIIKA

 

200g/hlö suomustettua ja ruodottomaksi nypittyä siikaa

oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Mausta kala suolalla ja mustapippurilla ennen paistamista.

Lämmitä pannu kuumaksi, lisää reilu loraus oliiviöljyä ja aseta maksimissaan 2-3 filettä pannulle samaan aikaan. Laita kalojen päälle leivinpaperi ja joku pieni paino, esim. kattila ja paista noin kaksi minuuttia. Kun huomaat fileen kypsyvän reunoilta, voit kääntää sen.

Paista toiselta puolelta noin 30 sekuntia

LISUKESALAATTI

jääsalaattia
kurkkua
retiisejä
fenkolia

Pese ja pilko kaikki ainekset ja laita kulhoon. Mausta öljyllä ja valkoviinietikalla tai perinteisellä vinegretti-kastikkeella.

HERKKUSIENIKEITTO

200g herkkusieniä
2 sipulia
6dl mantelimaitoa
suolaa
mustapippuria
rypsiöljyä
vettä

Leikkaa sienet neljään osaan, poista kannat. Pilko sipuli kuutioiksi.

Laita pannulle rypsiöljyä ja kuullota sienet ja sipulit, älä ruskista. Sienet imevät paljon nestettä, joten lisää tarvittaessa öljyä.

Lisää pannuun sen verran vettä, että sienet ja sipulit peittyvät ja keitä vesi hiljalleen pois.

Kaada sekaan mantelimaito ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.

Laita seos tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.  Voit käyttää myös sauvasekoitinta mutta blenderillä saat kuohkeamman lopputuloksen.

PARMANKINKKU-CANTALOUPE SALAATTI

4 hengelle

½ cantaloupe melonia
160g parmankinkkua
3kpl avokadoa

1 valkosipulinkynsi
nippu parsaa
rypsiöljyä
sitruunamehua

Levitä parmankinkut yksittäin uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes kinkku on rapeaa. Nosta sitten talouspaperin päälle lautaselle.

Kuori meloni niin, ettei vihreää osaa jää hedelmän pintaan ollenkaan jäljelle. Kaiverra siemenet pois ja leikkaa meloni viipaleiksi.

Halkaise avokadot ja laita hedelmäliha kulhoon, lisää sekaan reilu loraus sitruunamehua ja sekoita. Laita kulhon päälle kelmu ja pistä jääkaappiin maustumaan. Sitruunan hapan mehu estää avokadon lihan tummumisen.

Leikkaa parsoista kova osa juuresta pois (2-3 cm) ja kuori nuppuun asti. Laita pannun pohjalle rypsiöljyä ja parsat. Mausta ripauksella merisuolaa ja voit halutessasi laittaa sekaan myös yhden kokonaisen valkosipulin kynnen. Kaada päälle vettä sen verran, että parsat juuri ja juuri peittyvät ja keitä hiljalleen 5-10 minuuttia.

Laita kaikki ainekset kulhoon tai asettele kauniisti valmiiksi annokseksi lautaselle ja tarjoile.

MUNAKOISOKAVIAARI

1 munakoiso
1rkl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta ruohosipulia
kourallinen tuoretta timjamia
2 tomaattia
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa puoliksi ja tee sisäpintaan muutama viilto veitsellä.

Ripottele munakoison sisäpintaan hyppysellinen suolaa sekä ruokalusikallinen oliiviöljyä. Nypi timjamia väliin ja laita munakoison puolet takaisin yhteen ja kääri paketti tiiviisti folioon.

Laita munakoiso tunniksi 200 asteiseen uuniin.

Kun munakoiso on täysin kypsä, avaa foliopaketti ja ota välistä pois enimmät timjamit. Kaiverra lusikalla sisus pois ja haihduta siitä vielä pannulla neste pois.

Leikkaa tomaateista sisus pois ja tee niistä pieniä kuutioita. Silppua ruohosipulia pieneksi.

Laita munakoiso, tomaatit ja ruohosipulit samaan kulhoon. Mausta mustapippurilla, suolalla ja lorauksella sitruunamehua. Sekoita.  Tarjoile ruuan lisukkeena tai leivänpäällisenä.

HÄRÄN ENTRECÔTE

150g/hlö härän entrecôte-pihviä
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä
lämpömittari lihalle

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistamista. Poista lihasta valkoiset kalvot.

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen

Mausta liha molemmilta puolin mustapippurilla ja suolalla.

Laita kuumalle pannulle rypsiöljyä ja paista lihan pinnat kiinni, eli ruskista jokainen pinta. Lihaa ei kypsennetä pannulla, se vain ruskistetaan.

Laita pihvit 200-asteiseen uuniin leivinpaperin päälle tai uuniastiaan ja kaada pannulle jäänyt neste pihvien päälle. 150 gramman pihvi kypsyy 7 minuutissa ja 200-grammainen pihvi noin 10 minuutissa medium-kypsäksi. Voit käyttää myös lihalämpömittaria: laita mittari lihan paksuimpaan kohtaan, liha on valmis kun mittari näyttää 54 astetta. 

Ota pihvit uunista. Sitten on vuorossa pihvinpaiston tärkein vaihe: anna lihan vetäytyä folion sisällä noin 5- 10 minuuttia ennen tarjoilua.  

MARINOIDUT UUNIVIHANNEKSET

4 hengelle

2 paprikaa
200g herkkusieniä
½ kesäkurpitsa
tuoretta timjamia
tuoretta lehtipersiljaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Marinadi:

1,5dl oliiviöljyä
0,5dl vaaleaa balsamico -etikkaa
suola, pippuri

Viipaloi paprikat, sienet sekä zucchinit suunnilleen samankokoisiksi paloiksi ja laita ne uunipellille.

Silppua hieman lehtipersiljaa ja timjamia päälle. Kaada pellille vielä loraus oliiviöljyä sekä mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.

Laita pelti alatasolle 200 asteeseen noin 25 minuutiksi.

Silppua hieman timjamia myös marinadia varten. Sekoita marinadiIn oliiviöljy, balsamico, mausteet sekä timjami. 

Kun vihannekset ovat kypsiä sekoita ne marinadin kanssa, anna maustua hetken ja tarjoa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme