Mainos
Mainos
KaappausKeittiossa_Logorekry

Kaappaus keittiössä: Roskaruokaa syönyt Antti innostui kotiruuasta

Kaappaus keittiössä -ohjelman ensimmäisessä jaksossa tutustuttiin terveellisen kotiruoan valmistukseen raumalaisen Antin seurassa. Ennen lähes päivittäin pitsaa nauttinut mies oivalsi, että myös kasvispitoinen kotiruoka voi maistua hyvälle.

Aikaisemmin hyvin ennakkoluuloisesti uusia raaka-aineita kohtaan suhtautunut Antti, 27, yllättyi siitä, kuinka paljon säännöllinen syöminen ja terveellinen ruoka ovat vaikuttaneet omaan jaksamiseen. Ylipainosta kärsivää miestä ei laitettu kasviskeitto kuurille, vaan tärkeintä oli saada mies kiinnostumaan ruoanlaitosta.

– Tärkeintä on saada mies innostumaan ruoanlaitosta itse, ja sitten vatsa alkaa miettimään ravintoarvoja. Ruoan pitää palkita, pelkkä raastevati ei riitä, Kari Aihinen totesi uudesta ruokavaliosta.

Aihisen vinkit saivat miehen kiinnostumaan terveistä elämäntavoista. Aihinen innosti miestä myös liikunnan pariin kuntosalitreenien avulla.

– Mahtavat fiilikset, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Antti totesi ohjelman lopussa, ja kertoi aloittavansa crossfit-treenit.

"En kaipaa entisestä ruokavaliosta mitään"

Antin terveellisemmät elämäntavat eivät rajoittuneet ainoastaan ohjelmaan, vaan mies on onnistunut omaksumaan uudet elämäntavat myös osaksi normaalia arkea.

– Kaikki on mennyt eteenpäin omalla painollaan ja kasviksia tulee syötyä enemmän kuin ennen. Perus kotiruokaa tulee tehtyä, Antti kertoo nykyisestä ruokavaliostaan.

Limsat ja sipsit hän on jättänyt kokonaan pois, ja korvannut ne kivennäisvedellä ja pähkinöillä. Asiasta hän ei kuitenkaan ota stressiä.

– Olen pitänyt muutoksen mielekkäänä. Jos siitä tekee heti liian raskaan, into lopahtaa nopeasti, Antti kertoo.

Myös lähipiiri on huomannut terveellisemmän ruokavalion muutokset energisyytenä.

– Olen virkeämpi ja jaksan töissä paremmin. Kaverit kertovat, että minusta on tullut entistä raskaampi, kun olen enemmän hereillä, Antti vitsailee.

Hänen uudeksi bravuurikseen on noussut bolognese-kastike, jonka mies valmistaa itse tomaatin kalttauksesta lähtien.

– En kaipaa oikein mitään entisestä ruokavaliosta. Parempaa ruokaa itse teen, kuin mitä ulkona saa, Antti kertoo.

"Pahin vastustaja on peilissä"

Antti ei pitänyt uuteen ruokavalioon tottumista vaikeana, sillä ruoanlaittotaito oli hänelle entuudestaan tuttua ja mielekästä puuhaa.

– Piti saada vain joku sanomaan, että nyt se on loppu, Antti kertoo entisistä ruokailutottumuksistaan.

Tavoitteekseen Antti kertoi ohjelmassa haluavansa pudottaa 50 kiloa vuoden aikana. Se on Antin mukaan edelleen realistinen tavoite, vaikka kesän houkutukset kolkuttelevat ovella.

– Olen kerännyt kiloja 27 vuotta, joten ei tämä ole vuoden projekti, vaan paljon pidempiaikainen homma, Antti toteaa.

Antti kehottaa kaikkia huonojen elämäntapojen kanssa kamppailevia ottamaan itseään niskasta kiinni.

– Pahin vastustaja on loppujen lopuksi peilissä. Tekosyitä on kaikilla, mutta harvoilla on asennetta alkaa muuttamaan tapojaan, Antti kertoo.

Kaappaus keittiössä torstaisin klo 21 MTV-kanavalla. 

Keskustele ohjelmasta Twitterissä #Kaappauskeittiössä. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme