Mainos
Mainos
KaappausKeittiossa_Logorekry

Kaloreita välttävä perhe kutsuu Kari Aihisen vierailulle: ”Meillä on mautonta ruokaa”

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa Kari Aihinen saapuu auttamaan mausteita ja kaloreita syövää perhettä.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa tutustutaan torstaina 18.6. kirkkonummelaisten Annen ja Pasin perheeseen.

Ruokien ravintosisältöjä tarkkaan seuraava perhe on kaloreita laskiessaan unohtanut, että ruoka on myös nautinto. Suolattomuus ja ravintosisällöltään niukka ruoka on saanut lapset nirsoiksi eikä ruokailu ole perhettä yhdistävä hetki.

Kari Aihisen haasteena onkin osoittaa perheelle että maukas ruoka voi olla myös kevyttä ja terveellistä.

– Olemme aina yrittäneet syödä terveellisesti, eli otamme aina vähäkalorisimman vaihtoehdon. Vertailemme tuoteselostuksia, ettei tulisi turhia kaloreita, perheen äiti Anne kertoo.  

– Ongelma on ollut se, että meillä on mautonta ruokaa, ja siitä on muodostunut yleinen vitsi meidän kaveripiirissäkin. Meidän ruokamme eivät varsinaisesti ole mitään makunautintoja, hän nauraa.

"Olemme käyttäneet mausteita hirveän varovaisesti"

Perhe ei syö lainkaan punaista lihaa, minkä myötä vaihtoehdot ovatkin käyneet tylsiksi.

– Meillä on syöty vain kalaa ja kanaa riisin ja pastan kanssa. Ne ovat tylsistyttäneet, kun emme ole keksineet, miten saisimme niistä hyvänmakuista ruokaa, äiti Anne kertoo.

– Tykkäämme kasvisruuista, mutta emme ole osanneet laittaa niistä hyvänmakuisia. Se on ollut meidän ongelma, ja siihen toivoimme apua, hän jatkaa.

Mauttomaa ruokaa syövä perhe pelkääkin mausteita ja suolan ja voin käyttöä.

– Suolan terveysvaikutukset tiedetään: ei ole hyvä käyttää liikaa suolaa. Se on ihan yleisesti tunnettu asia ja olemme välttäneet suolaa, äiti kertoo.

– Meillä ei myöskään ole tottumusta mausteiden käyttöön, eivätkä lapset tykkää voimakkaasti maustetuista ruuista. Olemme käyttäneet mausteita hirveän varovaisesti, sillä niihin ei ole tottumusta tai osaamista, hän selittää.  

Saako Kari Aihinen muutettua perheen ruokatottumuksia maukkaampaan suuntaan?

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme