Mainos
Mainos
KaappausKeittiossa_Logorekry

Perheen äiti yllättyi Kari Aihisen päättäväisyydestä: ”En osannut odottaa niin paljon vääntöä”

Kirkkonummelaisperheen äiti sai näytteen Kari Aihisen räiskyvästä persoonasta, kun keittiömestari haastoi mautonta ruokaa syövän perheen käyttämään enemmän mausteita ruuanlaitossa.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa vierailtiin torstaina 18.6. Annen ja Pasin perheessä Kirkkonummella.  

Ruokien ravintosisältöjä tarkkaan seuraava perhe oli kaloreita laskiessaan unohtanut, että ruoka on myös nautinto. Kari Aihisen haasteena olikin osoittaa perheelle, että maukas ruoka voi olla myös kevyttä ja terveellistä.

– Olihan se melkoinen pamaus, perheen äiti Anne muistelee keittiömestarin vierailua.

– Kapella ja meillä oli hyvin erilaiset linjat suolan ja rasvan käytössä. Kape käyttää rasvaa ja suolaa, ja me taas olemme aina pyrkineet käyttämään niitä mahdollisimman vähän, hän kuvailee.

Juuri suolan ja rasvan käytöstä jouduttiinkin vierailun aikana vääntämään kättä. Äiti Anne joutuu kuitenkin tunnustamaan Aihisen vieneen voiton kyseisessä väännössä.

– En osannut odottaa, että siitä tulisi niin paljon vääntöä. Tiesin, että Kape on räiskyvä persoona ja alan ihmisenä käyttää suolaa ja rasvaa, mutta olihan se aikamoista, äiti Anne muistelee.  

– Huomasimme kuitenkin lopulta, että kun ruokaan laittaa suolaa ja rasvaa, niin kyllähän se maistuukin paremmalta. Nykyisin olemmekin lisänneet suolan käyttöä, vaikka emme sitä vieläkään ihan hirveästi käytä, hän toteaa.  

"Kape osasi hyvin innostaa"

Loppujen lopuksi keittiömestarin vierailulla oli runsaasti positiivisia vaikutuksia perheen ruokailutottumuksiin.

– Kape osasi hyvin innostaa ja kannustaa meitä kokeilemaan erilaisia juttuja, äiti kehuu.

– Tykkäsin siitä, että hän osasi laittaa niin monella tapaa kasviksia. Itse olin aiemmin ajatellut, että kasvikset ovat terveellisiä, mutta eivät ne juurikaan maistu millekään, eikä niistä voi edes saada maistuvia. Mutta Kapen myötä huomasimme, miten monipuolisia ja maistuvia niistä voi saada, kun ne vain osaa laittaa ja näkee vähän vaivaa, hän jatkaa.

Nykyisin perheessä syödäänkin terveellistä, aiempaa maistuvampaa ruokaa.

– Tietysti muutos lähtee aina itsestä, mutta kyllä Kapen vierailu toimi innostajana, ja sen jälkeen innostuimme etsimään uusia reseptejä ja harjoittelemaan maustamista, Anne kertoo.  

– Nyt olemme myös ottaneet mukaan uusia raaka-aineita ja käytämme nykyään kvinoaa, tattaria, spelttiä ja erilaisia siemeniä. Haluamme makua ruokaan ja haluamme, että se maistuu hyvältä, hän toteaa.

Nykyisin perheessä ei enää mennä lasten ehdoilla, vaan keittiössä kokataan myös aikuisia miellyttäviä vaihtoehtoja. Eivätkä lapsetkaan enää odota pastaa ja riisiä, vaan ovat alkaneet syödä erilaisia ruokia.

– On yllättävää, että 4-vuotiaan Julian, joka on aina inhonnut kasviksia, lempiruoka on tällä hetkellä linssikeitto, äiti ihmettelee. 

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme