Mainos
Mainos
KaappausKeittiossa_Logorekry

Kaappaus keittiössä: Nyt loppui tuhlaaminen! Perheelle huimat säästöt ruokalaskussa

Kaappaus keittiössä -ohjelman yhdeksännessä jaksossa Kari auttoi paraislaista perhettä, jossa ruokalaskut olivat karanneet käsistä.

Kaappaus keittiössä -ohjelman yhdeksännessä jaksossa tavattiin kolmihenkinen paraislainen perhe, jossa suuret ruokalaskut olivat muodostuneet ongelmaksi. Perheen ruokailusta vastaava äiti Sari valmisti ruokaa kuin kokonaiselle komppanialle ja suuri osa keitoksista päätyikin roskiin jääkaapissa päiväkausia ensin seisottuaan

– Ruoka ei saa loppua kesken. Sitä täytyy riittää niin, että kaikilla lähtee nälkä. Ennemmin vaikka muutamaan santsiinkiin, Sari perusteli kokkausintoaan ohjelmassa.

Sari valmisti annoksia aina isoja määriä, koska suunnitteli käyttävänsä tähteet seuraavan päivän ruokaan.

– Mutta en oikeastaan sitten tykkää syödä niitä enää seuraavana päivänä. Haluan tehdä uuden ruoan, Sari totesi

– Kastikkeita on ihan turha tehdä. Niitä meni taas eilen kolme kipollista vessanpytystä alas, Vesa jatkoi.

Ruokalasku pieneni huomattavasti

Ohjelman kuvausten jälkeen perheessä on tapahtunut paljon muutoksia. Pian kuvausten jälkeen Vesa, Sari ja 3-vuotias Meri muuttivat suurempaan asuntoon. Perheenäidin Sarin on pitänyt kiireisenä uusi työ, joten keittiövastaavana kotona hääriikin tällä hetkellä Vesa.

– Työskenteleen nykyään salivastaavana. Olen ollut töissä koko ajan ja Vesku on hoitanut ruoanlaiton. Vesku on saanut hyvin pidettyä hommat kurissa, eli seuraavana päivänä tulee hyödynnettyä edellispäivän tähteet, Sari kertoo.

Perheen ruokapöydässä syödään useimmiten suomalaisia perusruokia, ja tämä on heijastunut myös ruokalaskuun. Rahaa jää nyt käteen enemmän kuin ennen, eikä Vesa valmista kuppikaupalla kastikkeita jääkaappiin homehtumaan.

– Ehkä osasyynä on se, että Vesku käy kaupassa. Heti kun nainen on poissa kaupasta, niin kyllä sen huomaa. Jää kaikki laukut ja muutkin turhuudet ostamatta, Sari nauraa.

Petra Kiiski/MTV3

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme