Mainos
Mainos
992x350_3

Jenni Kokander vilkkaasta luonteestaan: En osaa verbalisoida, mitä haluan

Kädettömät kokit -ohjelmassa Vappu Pimiä ja Kari Aihinen joutuvat neuvomaan kotikokkeja ainoastaan suullisesti. Ohjelmassa tänään vieraana nähtävä Jenni Kokander ei omien sanojensa mukaan voisi hypätä Vapun tai Kapen saappaisiin.

Näyttelijä Jenni Kokanderin mukaan Vappu Pimiä ja Kari Aihinen hoitavat hommansa äärimmäisen hyvin. Nainen ei omasta mielestään pystyisi samaan.

– Olen niin ADHD, että olisin ihan hermostunut ja sitten jos se ei menisi silleen, kun minä yritän selittää, niin se olisi raivostuttavaa. Minä varmaan huutaisin vaan ihan sekalaisia ohjeita. En osaa verbalisoida, mitä haluan, Kokander kertoo.

Hulvattoman ohjelman kolmannessa jaksossa Jenni toivoo kokeilta venäläistä ruokaa nautittavakseen.

– Pidän venäläisestä ruoasta ja kulttuurista. Tänään he tekevätkin borssikeittoa ja jälkiruoaksi jotain rahkasta, Putous-näyttelijä kertoo.

Nainen laittaa kotonaan mielellään venäläistä ruokaa.

– Borssikeitto on yksi minun bravuureista, mutta blinit on venäläisestä keittiöstä sellainen, että jos vieraita tulee kylää, niin ystävät yleensä tilaavat niitä ruoaksi.

Vaikka Jenni loihtiikin omasta mielestään maailman parhaat blinit, niin hän kuitenkin myöntää, että muuten hänen miehensä on parempi kokki.

– Pakko myöntää, että mieheni on parempi kokki kuin minä. Hän valmistaa yleensä ruoat, jos meillä on vieraita tulossa. Lapset taas kyllä tilaavat ruoan aina minulta. Minä osaa ne makaronilaatikot ja muut sellaiset tavalliset ruoat, Kokander kertoo iloisesti. 

Jenni Kokander arvioi tänään Vapun ja Karin tiimien annoksia.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kädettömät kokit MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.05

Keskustele ohjelmasta FacebookissaTwitterissä 

ja Instagrammissa #Kädettömätkokit

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme