Mainos
Mainos
992x350_3

Krisse Salmisen suosikkiruoka ei uppoa perheen pienimpiin

Näyttelijä Krisse Salminen pitää kokkaamisesta, mutta joskus hän joutuu väkisin valmistamaan ruokaa, joka maistuu pääasiassa vain lapsille.

Kädettömät kokit -ohjelman kauden päätösjaksossa vierailee näyttelijä Krisse Salminen. Kaunotar kertoo haluavansa Kari Aihisen ja Vappu Pimiän tiimeiltä ruoaksi kaalikääryleitä ja mustikkapiirakkaa.

– En ole koskaan tehnyt itse kaalikääryleitä sen takia, kun lapset eivät hirveästi pidä niistä. Oikeastaan vain minä pidän niistä, Salminen aloittaa.

Vaikka Salminen ei ole valmistanut kotosalla kaalikääryleitä, niin hän kertoo silti pitävänsä kokkaamisesta. Ajoittain kokkaaminen ei kuitenkaan ole suurikaan nautinto.

– Kun on tällainen lapsilauma, niin sittenhän se kokkaaminen on väkisin paljon sellaista, että pitää tehdä ruokaa vaikka ei huvittaisikaan.

Koomikko kertoo rakastavansa siskonmakkarakeittoa ja valmistaakin sitä perheelleen usein. Aina ei kuitenkaan voi valmistaa vain samoja annoksia ja tämän vuoksi koomikko on muun muassa lukenut ruokaohjeita 60-luvun lehdistä.

– Ne ruokaohjeet olivat tavallaan tosi karsean kuuloisia. Siinä oli esimerkiksi ohje siitä, mitä lapselle voisi valmistaa aamupalaksi. Ohjeessa luki, että laita leivän päälle ensiksi voita ja sitten rusinoita. En ehkä laita, Krisse kertoo.

Katso alta ennakko illan jaksosta!

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kädettömät kokit MTV3-kanavalla 20.05!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme