Mainos
Mainos
Kaikkien aikonen kosinta kansikuva

VIDEO: Uskomaton kosinta keskellä Helsinkiä

Kaikkien aikojen kosinta -ohjelman kuvaukset ovat alkaneet ja se huomattiin eilen myös Senaatintorilla, kun suuri flash mob tanssi Queen-yhtyeen Don’t Stop Me Now -kappaleen tahtiin. Kappaleen päätyttyä eräs onnekas neito pääsi kokemaan kaikkien aikojen kosinnan!

33-vuotias Timo Pyrrö yllätti tyttöystävänsä Erika Waseniuksen kosimalla häntä suuren yleisön ja näyttävän flash mobin avustuksella. Kaikki alkoi siitä, kun Timo saapui tyttöystävänsä kanssa Senaatintorille tapaamaan ystäviään. Ystävät halasivat toisiaan iloisesti, kun yhtäkkiä Queen-yhtyeen Don’t Stop Me Now -kappale pauhasi Senaatintorilla.

Samalla Tuomiokirkon portaille ryntäsi suuri joukkio tanssimaan. Ei aikaakaan kun myös Timo siirtyi flash mobin sekaan Erikan yllätykseksi. Huikea tanssiesitys päättyi siihen, kun Timo pyysi myös Erikan rappusille ja kosi häntä polvillaan. Erikan ei tarvinnut kauaa pohtia myöntävää vastausta, sillä hän oli aivan silmittömän onnellinen yllätyskosinnasta.

– En ole odottanut kosintaa, mutta tämä oli juuri sellainen mitä olen toivonut. Ihan täysin sellainen, jos joskus olisin saanut itselleni kosinnan suunnitella., Erika kertoi ilosta hurmioituneena.

Kosinnan suunnittelu on kestänyt koko kesän ja Timolla on todella ajoittain ollut hieman hankaluuksia pitää asia salassa.

– Erika on kohtalaisen hyvä haistelemaan kaikkea poikkeavaa, niin olen joutunut olemaan aika tarkkana, Timo kertoo.

– Olen muutenkin sellainen salapoliisi ja nuuskija ja minulta ei pysy mitään salassa, Erika lisää nauraen.

– Paitsi tämä, Timo jatkaa.

– En ymmärrä. Olen niin ylpeä, että olet saanut pidettyä tämän salassa ja toisaalta taas niin pettynyt, että minulta on pysynyt tämä salassa, Erika kertoo ymmällään.

Juonessa mukana olleet ystävät Taru Immonen ja Eero Palevaara olivat jo kauan odottaneet, että kosinta todella tapahtuisi. Ystävillä ei ollut hankaluuksia asian salassa pitämisessä, mutta tunteet olivat herkässä kosinnan aikana.

– Kyllä minulla rupesi samoin tein tippa tulla linssiin, kun musiikki alkoi soida. Ihana hetki meillekin, Taru kertoo.

– Kyllä me nähtiin kun tytöt ja muutamat pojat tässä treenasi aiemmin, mutta sit kun se varsinainen kosinta alkoi, niin mielestä katosi heti se, että meitä kuvataan.  Tosi makeasti toteutettu ja tehty tämä homma, Eero kertoi iloisesti.

Flash mobiin osallistui noin 60-70 tanssijaa ja myös heillä tunteet olivat herkässä.

– Onneksi oli aurinkolasit, koska kyyneleet valui poskilta, flash mobissa mukana ollut Jenniina Mutta kertoi.

– Kamera oli jossain suoraan minun alapuolella, niin yritin siellä piiloutua muiden taakse, kun kyyneleet valui poskilla, hieman kauempaa tanssimaan saapunut Nina Viala kertoi.  

Kaikkien aikojen kosinta -ohjelma nähdään syyskuusta alkaen AVA-kanavalla. Ohjelmassa voit nähdä Timon matkan kokonaisuudessaan ja monta muutakin kosintaa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme