Mainos
Mainos

Hanna-Maria Seppälä: Lotto tuo jännitystä elämään

Uimari Hanna-Maria Seppälällä on muistoja Lotosta jo lapsuudesta. 

Lottoarvonnassa nähdään joka viikko vaihtuva vieras. Hän edustaa jotakin niistä yli 3000 tahosta, joita Veikkauksen tuotoilla tuetaan. Tukea saavat esimerkiksi liikuntajärjestöt ja -seurat, harrastuspaikat, kotimainen teatteri, elokuvat ja musiikki, tieteellinen tutkimus sekä nuorisotyö. Tällä viikolla vieraana nähdään uimari Hanna-Maria Seppälä

Hanna-Maria kertoo asennoitumisensa Lottoon olevan rento, ja kertoo pelin tuovan pikanttia lisämaustetta elämään.

–  Lotto on peli, joka tuo elämään jännitystä. Itse lottoan satunnaisesti. 

Lotto on tullut urheilijalle tutuksi jo lapsuudesta.

–  Numerot ja hyvän illan toivotukset ovat tulleet tutuiksi ruotsin kielellä lottolähetysten avulla, Hanna-Maria nauraa. 

Onnennumerokin naiselta löytyy: se on 13 ja myös naisen syntymäpäivä.

Urheilijatar ei ole ollut kovinkaan onnekas suurten voittojen suhteen, mutta pienempiä voittoja on napsahtanut piristykseksi silloin tällöin. 

Mitä Hanna-Maria tekisi, mikäli Loton pääpotti kuitenkin pärähtäisi tilille? 

– Jos voittaisin, lahjottaisin uudelle tulevalle lastensairaalalle hoitolaitteita, Hanna-Maria sanoo.

Lotto MTV3-kanavalla lauantaisin klo 22:15!



Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme