Mainos
Mainos

Kahden vuoden takainen lottovoittaja kertoo elämästään voiton jälkeen: "Ei se seitsemän miljoonaa euroa kaikkeen riitä"

Kahden vuoden takainen lottovoittaja kertoi Veikkauksen haastattelussa kuulumisiaan

Kaksi vuotta sitten Lotossa seitsemän miljoonaa euroa voittaneen miehen lomat ovat voiton jälkeen pidentyneet. Ei liene ihme, että lomamatkoja tulee varailtuakin huomattavasti enemmän kuin ennen voittoa.

Mies kertoo myös panostaneensa harrastuksiinsa ja muiden unelmiensa toteuttamiseen. Voisi luulla, että kaikki olisi saavutettavissa, mutta voittajan mukaan kaikkien unelmien toteuttamiseen ei edes seitsemän miljoonaa euroa riitä.

– Tässä on kaikenlaisia ideoita syntynyt siitä, mitä kaikkia sijoituksia voisi tehdä. Sitä huomaa, että ei se seitsemän miljoonaa euroa kaikkeen riitä. On tämä maailma niin kallis paikka elää, mies kertoo Veikkaukselle.

Voittajan seitsemän miljoonaa euroa ei ole kuitenkaan vielä kadonnut taivaan tuuliin, vaan suuri osa rahasta on kiinni sijoituksissa. Hän sanookin olevansa tyytyväinen voittosummaansa.

– Olisin ollut pienempäänkin voittoon tyytyväinen, mutta ei se 14 miljoonaa euroakaan olisi haitannut, kaksi vuotta sitten silloisella Loton ennätyspottikierroksella voittanut mies naureskelee. 

Tällä viikolla lottopotti voi yhdelle onnekkaalle olla ennätysmäinen 14,3 miljoonaa euroa.

"Olen ihan samanlainen ihminen kuin ennenkin"

Miten miljoonaomaisuus sitten vaikuttaa ihmiseen? Nouseeko yhtäkkinen rikastuminen päähän? Ei ainakaan tämän lottovoittajan tapauksessa.

– En ole kyllä muuttunut. Olen oikeastaan vähän hämmästynytkin, että olen ihan samanlainen ihminen kuin ennenkin. En itsekään tykkäisi siitä, että raha nousisi hattuun, mies sanoo.

Iso voitto ei aina pysy salaisuutena vain oman perheen sisällä. Vuonna 2014 Eurojackpotissa jättimäisen porukkavoiton napannut mies kertoi keväällä vetäneensä tiukan linjan mahdollisille rahanpyytäjille.

– Otin heti alkuun tiukan linjan. Kun yhdelle antaa, niin pyytäjät lisääntyvät. Ei tällainen voitto pysy salassa, mies totesi.

Moni suomalainen voittaja haluaa salata voittonsa ainakin lähipiirin ulkopuolisilta ihmisiltä.  Kaksi vuotta sitten seitsemän miljoonaa euroa voittaneen mukaan voiton salaaminen on fiksua.

– Ihan kaikille en ole uskaltanut voitosta kertoa, kun ihmisiä on niin monenlaisia. Suomi on sellainen maa, että täällä on paljon kateutta – ihan normaalissa elämässäkin, voittaja sanoo.

"Ei kannata lähteä elvistelemään"

Moni haaveilee tälläkin hetkellä omasta jättipotista. Miten miljoonavoittoon voi valmistautua?

– Ei mitenkään, kertoo kaksi vuotta sitten voittanut mies.

– Kyllä se voitto on aina niin jännittävä juttu, että vaikea antaa mitään suoria vinkkejä. Normaalisti kannattaa yrittää elää ja pitää jalat maassa. Ei kannata lähteä yhtään elvistelemään, mies neuvoo.

Voiton aikaan Oulussa asunut mies kertoo, että on itse elänyt voiton jälkeen normaalia elämää ja jatkanut työntekoa.

– Työntekoa kannattaa jatkaa voiton jälkeen, jos on työhönsä tyytyväinen. Itse suhtaudun nykyään työhön niin, että vähän enemmän vain "harrastan" työntekoa, yrittäjänä työskentelevä voittaja sanoo.

Myös toinen voittaja, miljoonavoiton sekä Lotosta että Jokerista napannut mies kertoi taannoin tekevänsä edelleen kahta työtä

– Viihdyn töissä ja toisaalta se hälventää muiden ihmisten epäilyjä voitosta, hän perusteli.

Lähde: Veikkaus

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme