Mainos
Mainos

Kisapapilla ikimuistoinen Lotto-kokemus: Pelasi matkarahoista

Leena Huovisen piti saada lottoamalla rahat Trans-Siperian matkaan, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Lottoarvonnassa nähdään joka viikko vaihtuva vieras. Hän edustaa jotakin niistä yli 3000 tahosta, joita Veikkauksen tuotoilla tuetaan. Tukea saavat esimerkiksi liikuntajärjestöt ja -seurat, harrastuspaikat, kotimainen teatteri, elokuvat ja musiikki, tieteellinen tutkimus sekä nuorisotyö.

Tänään lottokoneen käynnistää lukuisista urheilutapahtumista tuttu kisapappi Leena Huovinen. Tehtävä on mieluinen, sillä Huovisella on ikimuistoinen kokemus lotosta. Arvonnan piti taata hänelle ja hänen ystävälleen rahat viikon kestävälle matkalle Moskovasta Pekingiin yliopistoaikoina.

– Päätimme 1980-luvun lopulla lähteä Trans-Siperian junamatkalle ja hankkia matkarahat lottoamalla. Menimme rehvakkaasti Kruununhakaan kiskalle täyttämään kupongit.

Ensimmäisen takaiskun parivaljakko kohtasi kuitenkin jo siinä vaiheessa, kun kuponkeja täyteltiin.

– Neiti kassalla sanoi, että ne on väärin täytetty. Siihen liittyy ehkä ajan muutos: virkailija oli hyvin tarkka siitä, ettei niitä kuponkeja voi miten vaan ruksia. Se oli tavallaan pyhä toimitus, Huovinen muistelee.

Kupongit täytettiin uudelleen ja ystävykset olivat edelleen varmoja siitä, että edes joku voitto napsahtaa kohdalle. Matkasuunnitelmat olivat jo valmiina.

– Olen sellainen, että aina kun osallistun johonkin tällaiseen, niin ajattelen voittavani. Voittoa ei kuitenkaan tullut ja matkarahat jäivät saamatta.

Lotto MTV3-kanavalla lauantaisin klo 22.15.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme