Mainos
Mainos

Lotto-vieras Christina Forssell: Joskus eksyn unelmoimaan voitosta

Tällä viikolla Lotto-koneen käynnistää entinen jalkapalloilija Christina Forsell. Nainen myöntää joskus sortuvansa Lotto-potista haaveluun

Lottoarvonnassa nähdään joka viikko vaihtuva vieras. Hän edustaa jotakin niistä yli 3000 tahosta, joita Veikkauksen tuotoilla tuetaan. Tukea saavat esimerkiksi liikuntajärjestöt ja -seurat, harrastuspaikat, kotimainen teatteri, elokuvat ja musiikki, tieteellinen tutkimus sekä nuorisotyö.

Tällä viikolla Lotto-lähetyksessä tutustutaan Stadicup-tapahtumaan ja vieraaksi saapuu entinen jalkapalloilija Christina Forssell.

– Lotto on ollut pienestä pitäen oleellinen osa lauantaita, vaikkakaan en itse lottoa kovinkaan aktiivisesti, Forssell toteaa.

– Lottovoitto odottaa vielä saapumistaan, mutta usko on kova, että jonakin päivänä se vielä tulee, nainen nauraa.

Mitä entinen jalkapalloilija sitten tekisi lottopotilla, jos sellainen joku kerta itselle napsahtaisi?

– Tekisin varmasti edelleen töitä, rakastan työtäni niin paljon, yritysvalmentajana ja urheilijoiden henkisenä valmentajana työskentelevä Forssell kertoo.

– En halua luottaa siihen, että jostain ilmestyisi kauheasti rahaa, vaan olen varautunut siihen, että pystyn itse pitämään itsestäni ja perheestäni huolta. Tietysti sitä joskus eksyy unelmoimaan Lotto-voitosta, nainen myöntää.

Urheilu on siis oleellisesti yhä mukana Forssellin elämässä.

– En ole tajunnut vielä lopettaa jalkapalloa, ja toivon, että pelaan niin pitkään kuin pystyn.

Käynnissä olevia jalkapallon MM-kisoja aikoo seurata mielenkiinnolla.

– MM-kisat on niin herkullinen tapahtuma! Kyllä arvokisat tulee aina seurattua, niin naisten kuin miestenkin osalta.

Lotto MTV3-kanavalla lauantaisin klo 22:15! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme