Mainos
Mainos

Tuplamaailmanmestari Roope Tonteri: Näin käyttäisin lottovoiton

22-vuotias lumilautailija Roope Tonteri lottoaa usein ja keksisi paljon sijoituskohteita mahdolliselle päävoitolleen.

Lottoarvonnassa nähdään joka viikko vaihtuva vieras. Hän edustaa jotakin niistä yli 3000 tahosta, joita Veikkauksen tuotoilla tuetaan. Tukea saavat esimerkiksi liikuntajärjestöt ja -seurat, harrastuspaikat, kotimainen teatteri, elokuvat ja musiikki, tieteellinen tutkimus sekä nuorisotyö.

Tällä viikolla vieraana nähdään tuplamaailmanmestari Roope Tonteri. Laskettelija kertoo MTV.fi:lle, että on täysi-ikäisestä lähtien lotonnut lähes joka viikko. Mistä innostus lottoa kohtaa alkoi?

– Iskä lottosi silloin nuorempana, niin siitä se varmaan lähti. Joka lauantai-ilta katsottiin lottoa ja jännitettiin, Tonteri muistelee.

– Iskä ei voittanut varmaan ikinä, Tonteri lisää nauraen.

Lotto-onni ei ole ollut hänelläkään aivan parhaimmasta päästä.

– Olen minä saanut neljä oikein, eihän siitä puutu enää kuin kolme. Lotossahan ei voi voittaa, jos ei koskaan yritä, Roope kertoo.

Tällä hetkellä mies on käyttänyt koneen valmiiksi arpomaa lottoriviä, mutta haastattelun aikana hän tulee toisiin aatoksiin.

– Ehkä tulevaisuudessa pitäisi itse keksiä jotkut hyvät numerot. Sellaiset, jotka merkitsevät jotakin, Tonteri pohtii.

Miehellä olisi useita sijoituskohteita tulevaisuuden varalle, jos hän nappaisi loton päävoiton.

– Ostaisin varmaan uuden auton ja sijoittaisin asuntoihin. Ostaisin myös varmaan kesämökin ja paljon omaa metsää, mies haaveilee.

Lotto MTV3-kanavalla lauantaisin klo 22:15!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme