Mainos
Mainos
mallikoulu-kansikuva (1)

Cecilia passitettiin kotiin Mallikoulusta: Nyt oli tosi paha ajankohta

Cecilian taival Mallikoulussa päättyi, kun nuori nainen passitettiin kotiin keskittymään kevään ylioppilaskirjoituksiin.

Mallikoulu -ohjelman kolmas jakso päättyi jälleen jännittävään pudotukseen. Oli Cecilian vuoro lähteä mallitalosta.

Pudotus ei tullut mallikokelaalle yllätyksenä, päinvastoin oli Cecilia vihjaissut tuomareille toiveestaan päästä kotiin valmistautumaan kevään ylioppilaskirjoituksiin.

– Sanoin tuomareille, että nyt ei ehkä ole se kaikkein ajankohtaisin hetki olla täällä. Ja totta kai tuomarit ottivat kommenttini tosissaan. Jos ei pysty tekemään täysillä, ei ole järkeä olla mukana, Cecilia toteaa.

– Olisin totta kai halunnut jatkaa, mutta koulu häiritsi niin paljon, että tiesin, etten olisi voinut jatkaa täysillä, hän jatkaa.

Unelma mallin ammattista elää kuitenkin edelleen.

– Nyt keskityn vain kirjoituksiin ja mietin sen jälkeen, että mitä alan tehdä. Nyt, kun minulla on mallikansio, voin hakea johonkin toimistoon heti, kun koulu on ohi, mallinalku miettii.

– Nyt oli vain tosi paha ajankohta, hän toteaa.

"Alkoi itkettää, kun kaikkia muita itketti"

Viimeisimmässä tuomareiden tapaamisessa Cecilia sai hieman ristiriitaista palautetta kuvastaan.

– Tuomarit sanoivat, että olin tosi kaunis, mutta kuva oli heidän mielestään vähän mitäänsanomaton. Se ei ollut hyvä, eikä huono.

Anne sanoi, että hänelle tuli kuvauksissa minusta vaivaantunut olo, ja sellainen olo minulla oli itsellänikin. Tiesin, etten pystyisi pääsemään siitä tunteesta eroon, kun koulu häiritsi niin paljon keskittymistä.

Cecilian lähtö Mallikoulusta sujui lopulta hyvissä tunnelmissa, vaikka kyyneliltä ei vältyttykään.

– Alkoi itkettää, kun kaikkia muita itketti, mutta yritin itse tsempata. Kävin halaamassa tuomareita, ja he sanoivat, että kannattaa jatkaa sitten kirjoitusten jälkeen. 

Mallikoulu AVAlla sunnuntaisin klo 21.00!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme