Mainos
Mainos
mallikoulu-kansikuva (1)

Mallikokelas iloitsee: Suomen vaikutusvaltaisimmat ihmiset kehuvat

Ensimmäistä kertaa tuomariston eteen arvioitavaksi joutuneet mallikokelaat yllättyivät positiivisesta palautteesta. Kehut kasvattivat tyttöjen itsetuntoa.

Mallikoulu-ohjelman toisessa jaksossa kilpailijat pääsivät näyttämään kykynsä kameran edessä heidän ensimmäisissä kuvauksissa. Nuorelle Amandalle, 16, kuvaukset tuntuivat luonnolliselta, mutta hyvän palautteen saaminen tuntuu vielä nuoresta tytöstä uskomattomalta.

– En ole tajunnut, että Suomen vaikutusvaltaisimmat ihmiset kehuvat, Amanda iloitsee.

Tuomarit kehuivat Amandaa häikäiseväksi lahjakkuudeksi, jonka kanssa oli helppo työskennellä. Vaikka positiivisia kommentteja sateli, tuomareiden palaute sai myös miettimään omaa tulevaisuuttaan kilpailussa.

–  Anne sanoi että olen todella valmis, eikä tiedä mitä Mallikoulu minulle enää antaisi, Amanda kertoo saamastaan palautteesta.

Omasta suorituksesta ja vartalosta saadut kommentit lämmittivät mallikokelaan mieltä.

– Olen aina ollut tosi epävarma omasta vartalostani, mutta sain kuulla kehuja siitä, että olen sopusuhtainen. Tuli paljon itsevarmempi olo, eikä enää jännittänyt niin paljoa alusvaatteissakaan kävely. Jos on lyhyt, pitää muissa asioissa loistaa, Amanda kertoo.

Nette jännitti pudotusta

Toinen hyvää palautetta kuvistaan saanut kilpailija, Nette 20, jännitti paljon tuomareiden kommentteja.

– Tuntui hyvältä kävellä tuomareiden eteen ja saada palautetta, Nette kertoo tunnelmistaan.

Netteä kehuttiin erityisesti asenteesta ja intensiivisestä katseesta. Salaisuus kuvien onnistumiseen löytyi itseensä luottamisesta ja tunnelmaan pääsystä.

– Vaikka oli hirveästi porukkaa ja hässäkkää ympärillä, piti osata sulkea kaikki muu ulkopuolelle niin, että oli vain sinä ja kuvaaja, Nette kertaa kuvauspäivää.

Kuvauspäivästä jäi Netelle hyvä mieli, ja hän jää innolla odottamaan tulevia haasteita.

– Sain tosi hyviä vinkkejä ja kokemusta siitä mikä näyttää hyvältä. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme